*

Sampo Terho

Erävoitto kielivapaudelle - pakkoruotsialoite eduskuntaan!

Ruotsin vapaaehtoisuutta vaativa kansalaisaloite on juuri saanut eduskuntakäsittelyyn vaaditut 50 000 allekirjoitusta. Lisää tulee vielä tuhansia. Kaikkia paperisia kannatusilmoituksia ei vielä ole laskettu ja uusiakin yhä kerätään. Kiitos kaikille jo allekirjoittaneille ja erityisesti niille, jotka ovat keränneet nimiä ja levittäneet sanaa aloitteesta!

Noin kaksi kolmasosaa suomalaisista toivoo johdonmukaisesti pakkoruotsin lakkauttamista (tässä mielipidemittauksia eri vuosilta) mutta hallitus toisensa jälkeen on ollut haluton puuttumaan tähän kansalaisten kokemaan epäkohtaan. Myöskään vaaleissa ei kielikysymys koskaan ole ollut ratkaiseva tekijä ihmisten äänestyskäyttäytymisessä, joten pakkoruotsi on säilynyt. Tässä suhteessa kansalaisaloite on ihanteellinen uusi väline pakkoruotsin kaltaisen epäkohdan korjaamiseen, koska aloitetta voi jokainen kannattaa ilman, että kannanotto on sidottu (tai hautautuisi) muihin poliittisiin tavoitteisiin kuten vaaleissa.

Eduskunnan olisi syytä ottaa läpi mennyt aloite vakavasti harkintaan, onhan kyseessä useissa mielipidemittauksissa osoitettu kansan enemmistön tahto. Myös järkisyillä tarkastellen pakkoruotsin lakkauttaminen on ilman muuta oikea ratkaisu. Vapaaehtoinen ruotsi ei vie keneltäkään mitään pois, mutta antaa paljon uusia mahdollisuuksia. Nuorisolle tarjotaan mahdollisuus laajempaan kieliosaamiseen ja helpompi tie kansainvälisiin tehtäviin. Samalla koko Suomen kilpailukyky kohenee. Juuri työelämän monipuolistuneiden kielitaitotarpeiden johdosta mm. Elinkeinoelämän keskusliitto on jo aiemmin ilmoittanut toivovansa pakkoruotsista luopumista.

Vastaavasti kukaan ei enää pakkoruotsin lakattua turhaan joudu haaskaamaan aikaansa kielen lukemiseen, jota ei henkilökohtaisesti tarvitse ja jonka opiskeluun ei siksi ole motivoitunut. Vapaaehtoisuus parantaa ruotsin nykyisiä surkeita oppimistuloksia ja koko kielen imagoa. Kaikki siis voittavat.

Pakkoruotsin itseään toistavat perustelut puolestaan on kumottu jo moneen kertaan, mm. tässä kirjoituksessani. Pakkoruotsilla ei saavuteta hyvää kieliosaamista, eikä mitään muutakaan sellaista etua, joka ei säilyisi tai paranisi ruotsin ollessa vapaaehtoista. Myöskään ruotsinkielisille pakkoruotsi ei tuo mitään hyötyä ja monet heistä toivovatkin siitä luopumista. Niiden, jotka yhä vaalivat pakkoruotsia, kannattaakin rehellisesti kysyä itseltään kumpi on tärkeämpää, ruotsin tunneilla istumiseen pakottaminen vai ruotsin osaaminen?

Nykyisistä kansanedustajista noin puolet on vaalikonevastauksissaan vuonna 2011 äänestäjilleen luvannut puolustaa kielivapautta. Nyt eduskunnalla ja paljon arvostelua keränneellä hallituksella olisi erinomainen tilaisuus saada kerrankin jotain konkreettista aikaan, ja toteuttaa kansalaisten selvän enemmistön toivoma uudistus tuomalla kielipolitiikkamme vihdoin 2000-luvulle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

35Suosittele

35 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (74 kommenttia)

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

Tämäkin kamppailu tulee vain vesittämään uskoamme siihen, että kansalaisaloitteella olisi joku oikea vaikutusvalta. Harmi sinällään (vaikka itse en olekkaan pakkoruotsin vastustaja).Aloite ei mene ikinä läpi niin pitkää kun RKP istuu hallituksessa, ja se tulee kyllä istumaan jokaisessa hallituksessa.

Reijo Tossavainen

Ellei aloite mene nyt läpi, se joka tapuksessa muokkaa maaperää vaalien jälkeiselle tilanteelle. Viimeistään silloin pakkoikeestä on päästävä eroon.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"niin pitkää kun RKP istuu hallituksessa, ja se tulee kyllä istumaan jokaisessa hallituksessa."

Aha, mikä on tuon päätelmän logiikka?

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

Vähemmistö kyllä pitää huolen siitä, että RKP:ta äänestetään mukavasti, ja nostavat äläkän jos hallitus muodostetaan ilman heitä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #13

"Vähemmistö kyllä pitää huolen siitä,...."

Logiikassa on oleellista miksi tällä vähemmistöllä on parlamentaarista painoarvoa suurempi merkitys. Äläköitä nyt on Suomessa riittänyt, mutta eivät nämä ole politiikkaan juuri vaikuttaneet.

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen Vastaus kommenttiin #16

Suomenruotsalaiset saavat pidettyä RKP:n suosion aika korkealla kun suurin osa heistä äänestää kyseistä puoluetta. Ei-suomenruotsalaiset äänestävät paljon hajautetummin.

Tähän äläkkään puuttuisivat varmasti myös kaikki tasa-arvovaltuutetut ja ties ketkä ettei vaan vähemmistöjä syrjitä.

Pentti Juhani Järvinen Vastaus kommenttiin #18

Kyllä Suomen kaksikielisissä on paljon äänestäjiä, jotka ovat inhonneet Rkp:tä mm. sen "Freudenthalisten" geneettisyyksien vuoksi ja jotka eivät sitä ole koskaan äänestäneet. Eivätkä sitä edes siedä!

Mutta tässä "pakoruotsin" asiassa juttu on niinkin, että jos Rkp itse tai sen "ajattelun hautomot" - tai hautausmaat - onnistuvat polkemaan esiin noita "uhkaussensaatioita," joka mm. äsketäin onnistuneesti saatiin HeSarin etusivuille, niin vanha porukka mobilisoidaan uurnille.

Mitä tulee tuohon ns. "syrjintään," niin tässä asiassa syrjitään nyt tavallisten mutta täysvaltaisten kansalaisten perusoikeuksia. Ei se ole mitään tasa-arvoa, että 95 prosenttia kansasta pakotetaan oppimaan jonkun noin neljän prosentin murretta.

Kaiken lisäksi Ahvenanmaan on samassa kielikysymyksessä sekä YK:n että myös EU:n sääntöjen rikkoja. Siis takapajuinen vitsi, jonka "eroamisella" kai mm. uhattiin äskettäin. Oliko se tuo "Anna-mun-kaikki-kestää-Maja," joka senkin keksi? Tyttöhän on skandaali! Ja ministeri?

Käyttäjän janimakela kuva
Jani Mäkelä

Päätelmän logiikka perustuu matematiikkaan ja inhorealismiin:

* RKP saa nykyisellä vaalisysteemillä aina 8-12 paikkaa eduskuntaan - ei enempää mutta ei juuri vähempääkään.

* Vanhoista suurista puolueista yksikään (SDP, KOK tai KESK) ei itsekään halua kirjata pakkoruotsin poistoa, ruotsinkielisten etuoikeuksien karsimista tai säätiöiden verotuksen korjausta hallitusohjelmaan.

* Mitään muuta RKP ei pohjimmiltaan vaadi ääntensä vastineeksi, kun ettei noihin kolmeen asiaan kosketa. Muuten puolueelle käy periaatteessa kaikki; suvaitsevaisuus-agendakin on vain äänten kalastelua, ei sydämen asia.

Tämän yhtälön tulos on, että ainakin tähän asti hallitus kun hallitus on halunnut kyseiset ~10 ääntä enemmistönsä taakse. Koska intressi on ollut yhteinen ja RKP ei todellakaan pullikoi muissa asioissa, mitä se oikeastaan maksaa?

Reijo Tossavainen

Erinomainen asia, kiitos kaikille allekirjoittaneille.

Reijo Tossavainen

Vuosisatoja on taisteltu suomalaisen kulttuurin puolesta.

Ruotsin kielen ylivallan viimeiset jäänteet on nyt poistettava.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Katsotaan nyt, millaista keskustelua aloite herättää eduskunnassa. Yleisesti tärkeitä alotteita on syksyn mittaan tulossa käsittelyyn useitakin, vapaa kielivalinta on siksikin vain yksi muiden joukossa.

Käyttäjän POOL kuva
Olli Porra

Nyt punnitaan edustuksellisen demokratiamme toimivuus. Jokainen kansanedustaja on saanut valtuutuksensa äänestäjiltään, ei puolueelta. Onko maassamme puoluejohtajien harvainvalta, oligarkia, vai kansan valitsemien edustajien mielipiteenvapaus!

Jos kansanedustajat pakotetaan ryhmästään erottamisen uhalla nyt äänestämään korruptoituneen puoluejohtonsa käskyn mukaan, ei kannata enää ihmetellä, miksi poliitikot ovat arvostusasteikossa kaikkien muitten alapuolella ja kansalaiset eivät ole kiinnostuneet politiikan likaiseen peliin osallistumisesta.

Kielivapaudesta äänestämisen jälkeen on vielä seuraavien eduskuntavaalien aikana syytä muistaa, mitä nappia oma ehdokas tulikaan painaneeksi.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Katsotaan nyt, millaista keskustelua aloite herättää eduskunnassa."

No mitä epäilet, kulttuurin rikkautta, monipuolista (?) kielitaitoa, onhan Suomi kaksikielinen maa ja muuta höperehtimistä. Puoluekuri tekee tehtävänsä ja aloite hylätään. Toivottavasti olen väärässä, en yleensä kyllä ole.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Näillä näkymin keskustelusta tulee luultavimmin kiihkeä luonteinen. Itse kannatan aloitetta sinänsä, ruotsin kielen asema kansalliskielenä ja sen opetus on tietenkin turvattava muilla keinoin kuin "pakollisuuteen" perustuen.

Viimeksi olen itse tarvinnut puhua ruotsiksi vuonna 1976, lausuessani oppitunnilla " vilken färg får du gillar? " tvs.

Taisto Merilä

Minulle on jäänyt mieleen riksrakshuset (eduskuntatalo).

Käyttäjän JuhaniMetsanen kuva
Juhani Metsänen

Halit ja pusut kaikille, tämän kansalaisaloitteen eteen töitä (omalla ajalla) tehneille! Edes teille Suomen kilpailukyky on sydämmen asia.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Täältä myös halit ja pusut!!

Markku Nieminen

Me kommunistit kannatetaan aina kovasti pakkoruotsia, RKP ja ruosinkielisten rahapiirien valtaa koska silleen me kommunistit saadaan parhaat toverit YLEen ja kulttuurirahojen jakokohteiksi. Jussi Saramokin saatiin Veikkaukseen mikä oli tämän hallitustaipaleen kohokohta yhdessä sen kanssa että Kulosaarelainen Paavo pääsi edukunnan kalleimmalle "kielikurssille" jalkapalloa katsomaan. Meidän äänestäjät on niin retardeja että kunhan vain käy spreijaamassa jonkun apilan ja vastustaa hallitusta missä itse istuu niin taas pullottaa ja kostuu.

Arre Kougappi

Hieno homma! Toivottavasti tämä pakkoruotsi tabu murtuu lopullisesti ja suomalaiset saavat itse päättää, mitä kieliä haluavat opiskella vapaaehtoisesti.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

"suomalaiset saavat itse päättää, mitä kieliä haluavat opiskella vapaaehtoisesti."

Itseasiassa eivät saa, vaan saavat valita tietystä ryhmästä kielensä, jonka muut ovat tehneet.

Kansalaisopistoissa asia on tietenkin toisin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Pienissä kunnissa ei kuitenkaan taida olla riittävästi kielivalinnan mahdollisuuksia.

Käyttäjän IirisJaakkola kuva
Iiris Jaakkola

Jos tähän asti on pakotettu kaikille ruotsia, pienetkin joustot olisivat poikaa. Aikaisemmin oli pienempiä ryhmiä, niitä tietysti saatiin aikaiseksi helpommin.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Hienoa! Itse en paljoa tuon aloitteen eteen tehnyt, mutta uskoakseni muutaman allekirjoituksella olen saldoa onnistunut kasvattamaan. Suuret kiitokset ja kehut niille, jotka tekivät enemmän. Eihän tuo lakialoite tietenkään toteutumaan tule, mutta onpahan pieni askel oikeaan suuntaan.

Käyttäjän MikaMikko kuva
Mika Mikko

Tietääkö joku arvon keskustelijoista miten ylioppilaskirjoitusten muiden vieraiden kielten kuin englannin kirjoittajien määrä on kehittynyt ? mututuntumalta olettaisi että trendi on aleneva mutta kuinka paljon ja miten kehittynyt yli ajan ? kiitos etukäteen

Käyttäjän MikaMikko kuva
Mika Mikko

kiitos. Eli asia on paljon monisyisempi kuin pakkoruotsi sinänsä. Kaikkien muiden vieraiden kielten, pl. englanti, kiinnostus on vähentynyt reilusti. Syy on kylmän sodan loppuminen ja amerikkalaisen mallin voitto. Globalisaatio tapahtuu amerikkalaisten ehdoilla, he määräävät pelin säännöt ja tämän sivutuotteena myös kommunikoinnin kieli on englanti. Eli siis pakkoruotsi korvattaisiin toisella pakollisella kielellä, jos kielivarantoa halutaan monipuolistaa.

Käyttäjän IirisJaakkola kuva
Iiris Jaakkola Vastaus kommenttiin #29

Puhujia kaikissa muissa hiukka enempi kuin 300000.

Käyttäjän IirisJaakkola kuva
Iiris Jaakkola Vastaus kommenttiin #29

Ja nuo 300000 osaavat kaikki suomea, eli kyykytysaspekti puuttuisi.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #29

"Eli siis pakkoruotsi korvattaisiin toisella pakollisella kielellä"

Miksi, kuka on tällaista esittänyt?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #40

Aika monikin. Yksi pakkoruotsialoitteista perustui juuri pakkoenglantiin. Moni pakkoruotsialoitteen kannattajista on puhunut lämpimästi pakkoenglannin puolesta.

Se on mielestäni turhaa. Englantia osataan jo riittävän hyvin. Siihen satsaaminen on kielitaidon kaventamista.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi Vastaus kommenttiin #40

Voisi paremmin kysyä että kuka ei olisi esittänyt

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Mihinkähän vuoteen pitäisi verrata, mutta pakkoenglantia ei vieraiden kielten kirjoittajien lukumäärästä päätellen tarvita: alimpana otsikolla Kevään ylioppilastutkinnossa yli 41 000 osanottajaa (2011)

http://www.hs.fi/viesti/yo11kevat/

Käyttäjän IirisJaakkola kuva
Iiris Jaakkola

Niin, jos haluat sekä lapsen että vanhempien vihat niskaasi, estä häneltä englannin opiskelu.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #46

Iiris, kukahan on estämässä englannin opiskelua? En ole nähnyt yhtäkään kansalaisaloitetta joka tähtää englannin täyspoistoon. Koita pysyä asiassa, muuten keskustelu on todella vaivalloista.

Käyttäjän IirisJaakkola kuva
Iiris Jaakkola Vastaus kommenttiin #55

Eipä minulla on mitään tarvetta keskustella sinun kanssa, et vie eteenpäin yhtään mitään. Mikä on satsaamisen vastakohta? Jos englannista tulee laajassa mitassa yliopistojen käyttökieli, esim. suullisten keskustelutaitojen kehittämiseen pitäisi satsata, samoin eri alojen erikoissanastoihin. Muuten opiskelu menee pelkäksi kielestä selviytymiseksi, ja itse asia jää vajavaiselle omaksumiselle. Yliopistot kilpailevat oppilaista, ja englanninkielisiä ohjelmia on joka yliopistossa. Paljon tästä toiminnasta tapahtuu kuitenkin tankeropohjalla edelleen. Luonteva, asiallinen kieli ei välttämättä ole helppo omaksua. Karsein esimerkki, minkä olen televisiossa kuullut, oli toimittajan "ain't" muodollisessa korkean tason virkamieshaastattelussa.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #59

Iiris, tiesitkö, että kun opiskellaan yliopistossa tai korkeakouluissa, erikoissanasto esim. englanniksi tulee opiskelijoille tutuksi jo opintojen alkumetreillä? Opiskelijat haalivat artikkeleihin ja esseekirjoituksiinsa materiaalia eri kielisistä julkaisuista ja oppivat nämä joka tapauksessa, oli opiskelukieli mikä tahansa. Tämä pitäisi olla kaikille selvä, mutta ilmeisesti ei olekaan.

Käyttäjän IirisJaakkola kuva
Iiris Jaakkola Vastaus kommenttiin #62

Kyllä täällä on luettu esim teknisen korkeakoulun opiskelijoiden viestejä, että asiat eivät suinkaan ole näin hyvin.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Voi kun eduskunnassa joku hoksaisi sanoa Rkp:n edustajille,jotka jatkuvasti puuttuvat suomenkielisten kieliopintoihin,että suomenkieliset ovat ensi sijaisia asianosaisia omissa kieliopinnoissaan.

Ei Rkp,ei ruotsinkieliset eikä Ruotsi. A-M Henriksson,Rkp, on jo Hesarissa ehtinyt sanomaan,että "Suomen kilpailukyky heikkenisi pakkoruotsin poiston myötä".

Mikä on EK:n kanta? Kannattaisiko sallia suurten eurooppalaisten opiskelu ruotsin sijasta,vai tehdäänkö edelleen kauppaa vain ruotsiksi ja englanniksi?

Oiskohan Olkiluodon ydinvoimalan ongelmia vähentänyt se,että suomalaiset olisivat osaneet puhua ranskaa ranskalaisen rakentajayrityksen edustajien kanssa?

Käyttäjän petrikiiski kuva
Petri O. Kiiski

Tai puolaa niiden kahden euron raudoittajien kanssa?

Pentti Juhani Järvinen

Tässä ruotsin osaamisen ja opiskelujen pakottamisesssa kyse ei ole pelkästä "asianosaisuudesta;" ruotsin opiskelun pakottaminen kun on Suomen kansalaisten perusvapauksia vastaan. Aivan vastaavasti, jos asia pystyttäisiin tutkimaan oikeassa Perustuslakioikeudessa, tuon pakon päättäminen "hallitusohjelmissa" todettaisiin rikokseksi kansalaisoikeuksia vastaan. Ei edes hallitus, ja ei etenkään hallitus eli valtio, voi noin vaan päättää kansalaisten "velvollisuuksista."

Jutun tästä puolesta ollaan omituisen hiljaa; se kun on selvä. Sen sijaan puputetaan pöppöä tuon "pakon liberaalisuudesta." Siitä miten kieliopiton ja tosi alkeellinen germaaninen reunailmiö avaa ovia "sivistykseen," muihin kieliin. Se avaa lapsen aivotoimintoja, kun esimerkiksi kaksikielisissä perheissä isä ja äiti käyttävät suomea että ruotsia systemaattisesti. Mutta se on eri asia.

Ja nyt tuo omituisen Rkp:n "oikeusministerin" viime väite, että ruotsin pakko lisää "Suomen kilpailukykyä" on taas puppua. Asia kun on täysin päinvastainen. Eikö ministerin kyvyistä voi tehdä kysymystä Eduskunnassa? Eikö niistä voi äänestää alkuun?

Käyttäjän vpsainio kuva
Vesa-Pekka Sainio

Upea juttu! Tästä se todellinen, pakkoruotsin poistamiseen lopulta johtava suuri debaatti saa alkunsa. Olen satavarma että vielä meidän elinaikanamme ruotsin kieli muuttuu valinnaiseksi opppiaineeksi.

Käyttäjän petrikiiski kuva
Petri O. Kiiski

Kun tossa jokin aika sitten eduskunnan käsittelyyn tuli ensimmäinen kansalaisaloite, monet pitivät sitä kansanedustajien ajan haaskaamisena. Vaadittiin aloitteen allekirjoittajamäärän kasvattamista, kun se ei sopinut omaan poliittiseen agendaan. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että vaadittu määrä allekirjoittajia 50.000 on riittävän suuri, ihan mikä tahansa aloite ei sitä määrää allekirjoittajia saavuta.

Ensimmäinen kansalaisaloite kuitenkin käsiteltiin asiallisesti, siitä kiitos eduskunnalle. Lopputulema kuitenkin oli, että kansalaisaloite hylättiin.

Toivottavasti tämäkin kansalaisaloite saa ansaitsemansa käsittelyn eduskunnassa. Lopputulema voi sitten olla mikä tahansa. Mutu-tuntuman veikkaukseni on, ettei ehdotus saa eduskunnan enemmistön kannatusta taakseen.

Kävi tämänkin aloitteen sitten eduskunnassa miten vaan, niin tärkeintä on se, että tällainen mahdollisuus on olemassa. Itse käytin pakkoruotsia viimeksi eilen.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Tässä on nähtävästi kerätty nimiä aloitteeseen, jonka tarkoitus on poistaa ruotsi pakollisten aineiden listalta - ei aloitteeseen joka muuttaa Suomen viennin, tekee kaikista lapsista sujuvia kiinan ja espanjan puhujia, parantaa suomalaisten surkean suomen kielen taidon, parantaa alkoholismin, katkaisee nuorten miesten syrjäytymiskierteen, tuo säästöjä, tekee suomalalaisista vihdoin suomalaisia (eivät vissiin olleet sitä sitten aikaisemmin), parantaa itseluottamusta, tuo mahdollisuuksia luistaa kaikista kielten opinnoista, tuo mahdollisuuden pakkoenglannille (joka käytännössä jo on), poistaa anglismit suomen kielestä, pelastaa Suomen valtion pahoilta peikoilta, pelastaa Suomen valtion ylimielisiltä eri kieltä puhuvilta suomalaisilta jne.

Huonosti valmisteltu aloite ei johda mihinkään, hyvä voi johtaa johonkin hyvään. Sitä hyvää aloitetta odotellessa voin vaikka aloittaa uuden kielen opiskelun. Tällä kertaa se taitaa olla viro.

Olavi Mansikka

Kuhan jokainen saisi valita sen seuraavan kielen mitä opiskella. Ei kait se ole paljoa pyydetty? Petra et tosin ota ruotsinkielisten kyykyttämiseen oleviin blogeihin kantaa. Kuten olen odotellut. ilmeisesti ummistat silmät ruotsinkielisten rasismilta suomenkielisiä vastaan?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Tälläkin hetkellä Suomessa on paljon valinnanvapauksia kielten opintojen suhteen, joten kovin suurista muutoksista ei nyt puhuta.

Olet odottanut että otan kantaa ruotsinkielisten kyykyttämiseen "oleviin" blogeihin kantaa. Tarkoitat varmaan niitä blogeja, joissa keskustellaan ruotsinkielisten hyökkäyksistä suomen kieltä kohtaan? Niitä ei kirjoita kuin Louekoski, joten turha odottaa, sillä olen niistä bannattu. Valita Louekoskelle, jos haluat minun osallistuvan niihin.

En ummista silmiäni sellaiselta rasismilta, sillä se on yksinkertaisesti huono juttu. Mielestäni siltä rasismilta, jota harjoittaa vain hyvin pieni murto-osa ruotsinkielisistä, ei päästä debatilla, josta puuttuu suhteellisuuden taju.

Olavi hyvä, olisi myös kiva jos opettelisit kirjoittamaan hyvää suomen kieltä, mikäli olet jonkinlaisella kieliasialla.

Olavi Mansikka Vastaus kommenttiin #43

Mä kirjoitan juuri niin kuin haluan... kuten sanoin. sinä et ota kantaa vaikeisiin asioihin. Puhut ruotsinkielisten oikeuksien puolesta. Ja paskaa puhut. Niin kauan kuin ruotsi on pakollinen muutaman typeryken takia ei ole valinnan vapautta... Kaltaisesi saavat vaan inhoamaan kieltä entistä enemmän. Ruotsinkielisillä alueilla on pelkällä suomella hankala tulla toimeen. tätä et myönnä et koska olet asialle sokea...

Lasse Laaksonen Vastaus kommenttiin #43

Petra,

Ruotsin kielen vaatiminen Suomessa liki joka tehtävässä ja koulutusasteessa on kirjaimellisesti rasismia, sillä se on kielletty ns. rasismidirektiivissä EY 2000/43 - sen soveltamisohjeissa. Ruotsin osaamista saa edellyttää vain

- erittäin harvinaisissa tilanteissa (ei siis systemaattisesti liki kaikessa)
- kun se on tehtävän nimenomainen edellytys (esim. ruotsin opettaja)
- oikeasuhteisest (eli voi koskea vain 5% väestöstä).

Myönnän toki, että soveltamisohjeessa oli kirjaimellisesti mainittu suomen kieli. On varsin typerää kuvitella, että on laillisesti oikein vaatia ruotsin kieltä enemmän kuin suomen kieltä Suomessa.

Toivon todella normaalijärkistä lopputulosta:

1. Suomen kieli on suomi.
2. Suomen kieli kansainvälisissä tilanteissa on myös englanti.
3. Suomi tukee muitten kielten opiskelua ja käyttöä kysynnän ja hyödyn mukaan:
- venäjä
- kiina
- saksa
- espanja
- portugali
4. Erikoistapaus: ruotsin on opetettu niin voimallisesti, että on aiheellista lakkauttaa sen tukeminen paitsi rajoitetusti 30 vuoden ajaksi.

http://www.avoinministerio.fi/ideat/187-suomen-vir...

Käyttäjän IirisJaakkola kuva
Iiris Jaakkola Vastaus kommenttiin #43

Hyvä Olavi. On naiivia ruveta nipottamaan Usarin-palstan kielenkäytöstä, kun viereisessä lauseessa vaatii englannin opiskelun jättämistä median harteille - englannin, jota yliopistopiirit ovat hyvää vauhtia puuhaamassa yliopistojen tutkintokieleksi.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #52

Iiris, jos on sitä mieltä, että englannin opinnot ovat riittävät eikä niitä ole tarpeen enempää korostaa, se ei tarkoita että ne halutaan poistaa kokonaan opinnoista. Skarppiutta, kiitos ja vähemmän pelleilyä.

Käyttäjän IirisJaakkola kuva
Iiris Jaakkola Vastaus kommenttiin #56

Jos englannista tehdään yliopistojen opintokieli, niihin pitää panostaa. Eli skarpiutta itsellesi.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #64

Miten ihmeessä tähän saakka suomalaiset ovat sitten pärjänneet maailman erikielisissä yliopistoissa? Voi hyppivät haupitsit. :)

Yliopistoon ja korkeakouluun mennään opiskelemaan, ja se ei ole ollut ongelma nyt eikä 1500-luvulla.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"... parantaa alkoholismin ..."

No, tuonhan voi nähdä niinkin, että jos perustelut pakollisuudelle ovat olleet epäasialliset (en lähde luettelemaan, niitä on lueteltu tässäkin ketjussa kai), niin perustelut pakkoruotsin lopettamisellekin ovat olleet epäasialliset.

Tulehtunut tilanne kaiken kaikkiaan, mutta jotain pitäisi tehdä.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Rkp voi tehdä oman kansalaisaloitteen jossa esim. rangaistaan jos ei osaa ruotsia. Sanktiothan olivat esillä kun nykyistä kielilakia laadittiin.

Ne jäivät pois kun järki voitti. Voittaakohan järki?

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Ahvenanmaalla todettiin,että pakollinen suomi vie tilaa suurten eurooppalaisten kielten opiskelulta.

Sama peruste ei nyt käykään ruotsinkielisille (esim. Haglund HS 12.8.13) kun on kysymys suomenkielisten pakkoruotsin poistamisesta.

Oleellista on,että kyllä rkp:läiset tietävät Ahvenanmaan perustelut, koska ovat samssa _ruotsalaisessa_ eduskuntaryhmässäkin eduskunnassa.

Reijo Tossavainen

Vastahyökkäys käynnistyi:

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) katsoo, että ruotsin kielen opiskelun muuttaminen vapaaehtoiseksi heikentäisi Suomen kilpailukykyä.

Mutta, mutta...

Elinkeinoelämän Keskusliitto eli EK kannattaa pakkoruotsin ikeestä luopumista. Eivätköhän he tiedä, mikä on tarpeen ja mikä ei...

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ministeri Henriksson (r) voi äänestää aiheesta, vaikkei pakko häntä koskekaan. Ongelma onkin se, että ne joita pakko koskee, eivät asiasta saa äänestää ja puheoikeuskin on välillä kortilla.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Ahvenanmaan pakkosuomen poiston perusteluna oli,että saadaan tilaa suurten eurooppalaisten kielten opiskeluun.

Sama perustelu ei nyt käykään ruotsalaisen eduskuntaryhmän edustajille kun on kysymys suomenkielisten pakkoruotsin poistosta. Esim. Haglund 12.8.13 HS

Ruotsalaisessa eduskuntaryhmässä on Ahvenanmaan edustaja,joten kyllä he tietävät perustelut,mutta pelisäännöt eivät olekaan rehdit.

Tai rehtiydellä on eri sisältö suomenkielisessä ja ruotsinkielisessä kulttuurissa.

Reijo Tossavainen

Median yksipuolisuus näkyi jo: Maikkarin kymmenen uutisissa aloitteesta oli noin 10 sekunnin pituinen maininta. Turkistarhausaloite sai julkisuutta aivan eri tavalla.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Turkistarhahausaloite oli aito ruohonjuurialoite jota ei masinoitu puoluetuilla.
Ei ole mediaintensiivisempää sakkia kuin ruotsikielenkyykyttäjät. Koska he ovat joka tuutissa suoltamassa niin miksi maikkarin pitäisi niin pitkästi sepustaa. Ei maikkari bb-talojakaan ja muuta roskalehdistön paisuttelemaa juttua lähde selostamaan.

Käyttäjän petrikiiski kuva
Petri O. Kiiski

Kansalaisaloitteen on netissä allekirjoittanut nyt 30.081 henkilöä, muulla tavoin 20.244 yhteensä siis 50.325 henkilöä. Onko joukkoon laskettu niitä, jotka ovat allekirjoittaneet aloitteen useampaan kertaan?

Se kaiketi joskus selviää. Vaan onhan tuota keräysaikaa vielä jäljellä.

Käyttäjän Yhteiskuntajutustelija kuva
Janne Koski

Ari "Paska" Peltonen tunnetaan (kirjaimellisesti) äänekkäänä pakkoruotsin vastustajana. Vuonna 2006 hän kirjoitti City-lehteen jutun, jossa hän kritisoi pakkoruotsia rajuin sanankääntein ja erittäin humoristisella otteella. Kaikessa humoristisuudessaankin Peltosen artikkelissa välittyi pakkoruotsin mielettömyydestä kaikkein olennainen.

* http://www.city.fi/ilmiot/pakkaruatsi/2109

Tässä hieman otteita artikkeleista missä Peltonen tökkii ruotsi-intoilijoita terävällä sanan säilällään. Wallinin haastattelu on keskittynyt kielipolitiikasta jauhamiseen, mutta Arhinmäen ja Virkkusen haastatteluissa Peltonen ottaa lempiaiheensa esille vain parissa kysymyksessä:

* http://www.city.fi/yhteiskunta/miksi+pakkoruotsia+...

* http://www.city.fi/yhteiskunta/mita+sikarikkaalle+...

* http://www.city.fi/ilmiot/henna+virkkunen+kylla+ro...

Tässä yhdeksään osaan pilkottu radio-ohjelma syyskuulta 2008, jossa Peltonen ja Maria Björnberg-Enckell väittelevät pakkoruotsista ja ruotsin kielestä sekä sen asemasta:

* http://www.youtube.com/watch?v=hHCADDQS-Ns&list=PL...

Tässä taas lyhyempi klippi viime syksyltä, jossa Peltosen piinattavana on Päivi Storgård:

* http://www.youtube.com/watch?v=f8XbveYXils

Peltonen on vakaumuksellinen ateisti ja (kirjaimellisesti) äänekäs pakkoruotsin vastustaja. Hän on liekeissä erityisesti silloin kun hän pääsee haastattelemaan Kristillisdemokraattien ja RKP:n poliitikkoja sekä puolueaktiiveja. Olenkin usein heittänyt humoristisina kommentteina keskusteluihin Kristillisdemokraattien merkityksestä että KD:tä ei saa lakkauttaa koska muuten RKP joutuu yksin sietämään Ari "Paska" Peltosen hiillostusta ja provosointia :) ;) :D :D ;D :P ;D :P XP XD X)

P.S: Save Radio Helsinki! :)

* https://www.facebook.com/SaveRadioHelsinki?fref=ts

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Olen itsekin allekirjoittanut tuon kansalaisaloitteen, koska ruotsin pakko-opiskelulle ei ole Suomessa mitään asiallisia perusteita.

En myöskään kannata minkään muun kielen pakko-opiskelua ruotsin tilalle. Kielen valinta olkoon vapaaehtoista.

Sen sijaan olen paljon huolestuneempi opetuksen laadusta ja opitun kielen puhumisen laadusta.

Aivan ministeri- ja virkamiestasolla kuulee hyvin yleisesti puhuttavan vierasta kieltä (ruotsi, englanti, saksa, venäjä) sellaisella tankerotyylillä, että hävettää kuunnella ja ymmärtäminenkin on vaikeampaa kuin kieltä äidinkielenään puhuvan puhe.

Siis valtion/ koululaitoksen tulisi uhrata kielten opetuksen laatuun niin, että opettajina olisivat kieltä äidinkielenään puhuvat tai sitä muuten hyvin puhuvat opettajat.

Ja mitä viennin edistämiseen tulee, kyllä englannin, venäjän ja saksan osaaminen/ ymmärtäminen edistää Suomen vientiä/ kauppaa paljon enmmän kuin suomenruotsin jankkaaminen.

Toivon, että esitys menisi Eduskunnassa läpi. Ainakin se muokkaa maaperää tulevaisuutta varten. Hyvä homma!

Käyttäjän IirisJaakkola kuva
Iiris Jaakkola

Englannin opiskelua tukee nuorisokulttuuri ja media. Meillä ei dubata, eli kieli on koko ajan läsnä koululaisten elämässä. Englannista on tullut harrastus. Onneksi ei dubata muitakaan kieliä, niiden edustama kulttuuri ei vain ole niin vetovoimaista. Maissa, joissa dubataan, ääntäminen melkoista tankeroa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Siis valtion/ koululaitoksen tulisi uhrata kielten opetuksen laatuun niin, että opettajina olisivat kieltä äidinkielenään puhuvat tai sitä muuten hyvin puhuvat opettajat."

Haeskelin netistä milloin kielistudiot tulivat kouluihin mutta eivät ilmeisesti kaikkialle vieläkään, vuodelta 2009:

Koulujen tekniset valmiudet asettavat abiturientit eriarvoiseen asemaan, väittää Suomen lukiolaisten liitto. Kielistudioita ja kuulokkeita ei ole käytössä kaikissa kouluissa.

http://yle.fi/uutiset/lukiolaisten_etujarjesto_her...

Käyttäjän andreas kuva
Andreas Pyy

Suomessa asuva tarvitsee aktiivisesti arkielämässään ainoastaan suomea ja englanninkieltä - tämä on vain yksi syy sille, että miksi pari kuukautta sitten allekirjoitin tuon pakkoruotsin vastaisen aloitteen. Suurempi syy on se, että Suomihan on käytännössä määritelmällisesti apartheid -valtio, jossa "ylempänä rotuna" itseään pitävät ruotsalaiset yrittävät hallita "alempaa rotua" edustavia suomalaisia.

Tähän apartheid -järjestelmään liittyy myös pakkoruotsin kannattajien uhriutuminen; pakkoruotsin kannattajillehan järjestelmän kritisointi tarkoittaa hyökkäystä ruotsalaisia ja ruotsalaisuutta kohtaan - vastaavanlaista logiikkaa käyttivät natsitkin aikoinaan, jotka halusivat omien sanojensa mukaan puolustaa Saksaa "vierailta vaikutteilta". Pakkoruotsittajille suomalaisten vapaus on vastenmielinen asia, ja natseille juutalaisten vapaus oli vastenmielinen asia. Ero ei asenteissa ole suuren suuri.

Pakkoruotsi-instituutio edustaa porvarillista fasismia, ja siihen liittyy kaikenlaista eriarvoistavaa toimintaa; Suomessa porvarifasistien palvomien maahanmuuttajienhan - niiden samojen, joita porvarihallitus rahtaa Suomeen halpatyövoimaksi kehitysmaista - ei tarvitse opiskella jostain syystä ruotsia, eli he ovat eri asemassa suhteessa kantasuomalaisiin. Pakkoruotsin kannattajat ovat ilmeisesti rasisteja, koska eivät halua maahanmuuttajien oppivan "sivistyksen kieltä".

Tällä aloitteella voi olla jopa jotain toivoa, sillä omien kokemustenikin perusteella pakkoruotsin kannatus varsinkin nuorten keskuudessa on äärimmäisen harvinainen ilmiö, melkeinpä harvinaisempi kuin uskonnollinen fundamentalismi.

Jere Partanen

Minulle koko "pakkoruotsi" olisi muuten aivan samantekevä, mutta kun aloitteen kannattajat ovat vähintäänkin varttihulluja sun muita maahanmuuttokriitikoita, niin ei tuota kehtaa tukea.

Jaakko Häkkinen

Pakkoruotsi poistuu kyllä, mutta olennaisempaa on kysyä, millä mallilla? Yksipuolinen pakkoruotsin poistaminen niin, että ruotsinkielisillä säilyy pakkosuomi, olisi niin epäoikeudenmukainen vaihtoehto, että se ei tule menemään läpi. Suomi ei nimittäin ole etnisten suomalaisten maa vaan suomalaisten, saamelaisten ja ruotsinkielisten maa.
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/138707-suoma...

Valtioiden rajat ovat ailahtelevia, kielialueet paljon pysyvämpiä. Niinpä virallinen kieli tulee määrittää tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kielialueen perusteella. Ja ainoa pakkokieli olisi kunkin kunnan virallinen kieli, kaksikielisissä kunnissa olisi siis kaksi pakkokieltä. Tosin kuntarajasiirroin kaksikielisten kuntien määrää saataisiin pienemmäksi.

Enemmistö ruotsinkielisistä varmasti opettelisi suomen vaikkei se olisi pakollinenkaan, mikäli he yhtään liikkuvat kotipiirinsä ulkopuolella.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Tällainen malli?

"
Saamenkielisten kielelliset oikeudet on turvattu vuonna 2004 voimaan tulleella Saamen kielilailla, joka on voimassa alueellisesti (ks. 2 §). Ruotsinkielisten kielelliset oikeudet voitaisiin turvata vastaavalla lailla, joka olisi voimassa Uudellamaalla, Turunmaalla ja Pohjanmaalla.

http://www.pakkoruotsi.net/kielilaki.shtml
Saamen kielilaki
"

Timo Laine

Miksi se olisi epäoikeudenmukainen? Kaikissa sivistyneissä länsimaissa Ruotsista lähtien vähemmistöt opettelevat enemmistön kielen. Yhteinen kieli on edellytys sille että he voivat osallistua yhteiskunnassa tasavertaisina ja kaikkialla pidetään kohtuullisena että valtaenemmistön kieli on se yhteinen kieli.

Malli uudistukseen voidaan ottaa Ruotsin uudesta kielilaista.

Pekka Salo

Minäkin olen lukenut koulussa "pakkoruotsia" vastentahtoisesti. Se, kun on Suomessa puhutun ruotsinkielen pieni itäinen murre. Tätä pakkoruotsia lausuttiin kuin suomea. Olin aika hukassa, kun lähdin kesätöihin Tukholmaan. Sekä ymmärtäminen että puhuminen oli vaikeaa, aivan liian vaikeaa.

Suomenkielisille, mikäli heille ruotsia opetetaan, pitää opettaa aitoa vierasta kieltä eli sitä mitä Ruotsissa käytetään. Silloin ja vasta silloin voidaan puhua jostain Pohjoismaisen tarpeen tyydyttämisestä.

Fst:n ohjelmissa on usein tekstitys på finlandssvenska, joten opittu murre ei kelpaa edes täkäläisille.

Käyttäjän IirisJaakkola kuva
Iiris Jaakkola

Vasta nyt alkaa lehdistössä mennä läpi sanomamme, että ruotsi kuuluu valinnaisaineiden joukkoon. Joten: tässähän ehtii nettiääniäkin kerääntyä vielä tuo 50000.

http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/rak...

"Tärkeämpiä kieliä ovat englanti, saksa, ranska, espanja, portugali, venäjä, kiina, arabia ja japani. Ruotsi haukkaa tästä paletista osansa, jolloin se on pois muilta kieliltä. Sen sijaan ruotsin kieli sopii hyvin valinnaisten kielten joukkoon."

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset