*

Sampo Terho

Suomi selviää ongelmistaan

Kuluvalla vaalikaudella Suomen asiat ovat kehittyneet huonoon suuntaan. Talous on taantunut kolme vuotta peräjälkeen. Samaan aikaan poliittinen järjestelmä on siinä suhteessa kriisiytynyt, ettei se ole kyennyt tuottamaan tarvittavia korjausliikkeitä. Monen vuoden peräkkäiset huonot uutiset ovat myös luoneet masennuksen ilmapiiriä, jossa usko tulevaisuuteen on koetuksella.

Silti suurta kuvaa katsoessa Suomella ja suomalaisilla on edelleen täysi syy olla luottavaisia tulevaisuuden suhteen. Maamme itsenäisyyden ajan historia on uskomaton menestystarina siitä, kuinka takapajuinen talous – melkeinpä kehitysmaa – nousi rikkaimpien länsimaiden rinnalle huipputeknologian kärjeksi. Yksi vaaliteemoistani onkin suomalaisuus voimavarana, koska uskon, että kansallisen itsetuntomme tulisi olla vahvempi, jos ajatellaan Suomen pitkäaikaista kehitystä ja suomalaisten saavutuksia.

Poliittinen järjestelmämme on yhä vakaa, vaikka sen saavutuksissa onkin ollut kahden edellisen vaalikauden ajan paljon toivomisen varaa. Toimintakyvyttömien hallitusten ongelma on mahdollista ratkaista. Keskeinen parannus olisi jo monesta suunnasta ehdotettu kolmen suuren puolueen hallitus liian kirjavan joukon sijaan. Kolmen suuren hallitusmallilla päätöksiä pystyttäisiin tekemään huomattavasti tehokkaammin, ja päätöksiä Suomi todella tarvitsee tulevalla vaalikaudella kolmen vaalikauden edestä.

Talousongelmat osaamme niin ikään korjata, kunhan vain päättäväisyyttä löytyy ja ymmärretään nykyisen todellisuuden ero EU-jäsenyyttä edeltäviin aikoihin, jolloin taloutemme oli monessa mielessä suljettu. Elämme nyt avoimessa kansainvälisessä markkinataloudessa. Tämä tarkoittaa, että talouden menestymisen perusta on kilpailukyky. Vain kilpailukyky voi luoda kasvua, nostaa työllisyyttä ja siten lopulta tasoittaa velkaantumista. Pelkillä leikkauksilla tähän ei päästä ja vaikka säästöt ovat tärkeitä ja perusteltuja, on keskustelu turhan paljon keskittynyt viime aikoina vain leikkauslistoihin.

Mistä kilpailukyky sitten syntyy? Koska meillä ei enää ole omaa valuuttaa, on poliittisesti helpoin kilpailukyvyn korjausliike eli devalvaatio jäänyt keinona menneisyyteen. Nykytilanteessa keskeisiä kilpailukyvyn tekijöitä ovat energian hinta, työvoiman hinta ja saatavuus, veroratkaisut, koulutus ja osaaminen sekä työn tuottavuus. Näitä voidaan edistää poliittisella päätöksenteolla monellakin tapaa ja lukemattomilla erilaisilla painotuksilla, joista jokainen puolue on jo esittänyt oman näkemyksensä, kuten me perussuomalaiset Talouspoliittisessa ohjelmassamme.

Talouden ja kilpailukyvyn korjaaminen ei itse asiassa ole älyllisesti kovinkaan vaikeaa. Siihen ei tarvita yli-inhimillisiä neronleimauksia tai taianomaisia poppakonsteja. Ainoastaan poliittista toimettomuutta tai työnteon välttelyä Suomi ei kestä. Ikävätkin tosiasiat on tunnustettava ja sen jälkeen korjattava. Tarvitaan siis ennen kaikkea rohkeutta ja yhteistyökykyä: rohkeutta tehdä päätöksiä joista aina joku taho ei pidä, ja yhteistyötyökykyä sulattaa tulevien hallituspuolueiden näkemykset yhtenäiseksi suunnitelmaksi.

Rohkeus, ahkeruus, käytännöllisyys ja yhteistyökykyisyys ovat vanhastaan olleet suomalaisten vahvuuksia. Nämä hyveet löytyvät maastamme edelleen, kunhan vain saamme hallituksen, joka uskaltaa käyttää kansalaisten antamaa valtakirjaa ja johtaa meidät nykyisen kriisin läpi. Historiallisesti ajatellen nykykriisi on kuitenkin varsin vähäinen verrattuna moniin muihin maatamme kohdanneisiin vaaroihin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

ulf fallenius

Niin miksi ei ole omaa valuttaa?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Itsekin uskon että nousemme tai romahdamme ihan omilla käsillämme.

Seuraavan hallituksen tärkein tehtävä olisi nostaa positiivista henkeä ja saada suomalaiset tekemään yhdessä ja kovemmin duunia oman ja läheisten hyvinvoinnin eteen. Jokaisen pitäisi kysyä itseltään että teenkö minä tarpeeksi?

ulf fallenius

Vastaus on helppo se on ei koska kaikki on lomilla ja harrastusten parissa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Virolaiset kertoivat, että heidän rapatut rakennuksensa kestivät satoja vuosia, mutta Moskovan Olymppialaisia Lassan talomaalilla vahvistettuna, ne ei kestäneet, vaan rappaukset tippuivat alas.
Olisikohan tuo EU:niin liittyminen verrattavissa Lassen talomaalin vaikutukseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset