Sampo Terho

Miksi Suomen politiikassa ei saada mitään aikaan

Ihmisillä on politiikasta usein kielteinen mielikuva, joka saa heidät tuntemaan koko politiikan vieraaksi, vaikka siinä päätetään juuri heidän asioistaan ja rahoistaan. Miksi tuo mielikuva sitten on niin vaikea muuttaa? Koska se on monelta osin oikea. Julkaisen tammikuun aikana 4-osaisen blogisarjan siitä mikä politiikassa on vialla, ja miten sen tulisi muuttua.

Kansalaiset toivoisivat hallituksilta yleensä huomattavasti nopeampaa toimintaa. Kriisiaikoina tämä on erityisen toivottavaa, mutta myös muuten. Kansalaisia turhauttaa kun he haluaisivat ripeitä toimenpiteitä, että he saavat kuulla lähinnä puhetta hyvistä aikeista. Tästä syntyy mielikuva, että poliitikot ovat itse asiassa toimintakyvyttömiä.

No niinhän me usein olemme. Tai suorastaan toimivaltuuttomia.

Voin kokemuksesta kertoa, että myös kansan valitsemana päättäjänä usein turhauttaa, jos ongelmat ja ratkaisut ovat tiedossa, mutta toimivaltuudet puuttuvat. Pienen maan tulisi olla uudistumiskykyinen ja hallinnoltaan joustava, mutta todellisuudessa Suomen hallituksen ja eduskunnan liikkumatilaa on viime vuosikymmeninä rajattu aivan omilla ratkaisuilla monin tavoin.

Ensinnäkin paljon valtaa on annettu Euroopan unionille. Euroopan unioni tuottaa jatkuvasti suuret määrät kansallista päätöksentekoa ohjaavaa ja rajoittavaa sääntelyä, joka on kansallisen lainsäädäntömme yläpuolella. Pienen Suomen on hyvin vaikea saada muutoksia EU-sääntelyyn. Esimerkiksi maatalouteen, maahanmuuttoon ja ympäristökysymyksiin liittyvä sääntelyä on voimakkaasti EU:n ohjaamaa. Jopa niinkin pienet yksityiskohdat kuin vaikkapa kellojen kesäaikaan siirtäminen voivat olla EU-sääntelyyn kirjattuja, ja siten muodollisesti Suomen hallituksen toimivaltuuksien ulkopuolella.

Toisekseen Suomen jäsenyys myös eurojärjestelmässä tuo meille paljon vastuita ja rajoittaa vaihtoehtojamme. Valuuttajärjestelmään liittyy paljon taloudellista ohjausta ja omasta valuutasta luopuminen on siirtänyt kansallista päätöksentekoamme kansainväliselle tasolle.

Kolmanneksi Suomessa on perinteisesti jätetty monia keskeisimpiä työelämään ja siten yhteiskuntaan vaikuttavia päätöksiä työmarkkinajärjestöjen neuvoteltaviksi. Elinkeinoelämän keskusliitto vastinparinaan ammattiyhdistysliike sopivat parhaansa mukaan palkoista ja monista muista kansalaisille keskeisimmistä kysymyksistä. Nämä edunvalvontajärjestöt myös lobbaavat voimakkaasti poliittisia puolueita toimimaan tavoitteidensa mukaisesti.

Neljänneksi hallitusten toimintamahdollisuuksiin asettaa rajoja perustuslaki, johon on viime vuosina surullisen kuuluisasti törmännyt monikin uudistus. Uudistuksia tehdessään hallitus tietysti kuuntelee perustuslakia tuntevia virkamiehiä ja asiantuntijoita, mutta näiden näkemykset ovat usein ristiriitaisia tai sitten he eivät halua lausua niitä lainkaan etukäteen. Viimeisen tulkinnan eri lakialoitteiden perustuslaillisuudesta tekee eduskunnan perustuslakivaliokunta. Näin ollen hallitus ei siis voi varmuudella tietää aloitteidensa perustuslaillisuutta etukäteen. Perustuslakivaliokunta kuuntelee päätöksiä tehdessään tarkkaan Suomen noin tusinaa akateemista perustuslakiasiantuntijaa, joilla täten on valtavasti valtaa tulkita asioiden laillisuutta Suomessa.

Viidennen, lähinnä henkisen esteen uudistumiselle muodostaa usein media, joka ei kyllästy äänekkäästi vaatimaan uudistuksia ja sitten vielä äänekkäämmin vastustamaan niitä. Kauhistelu ja pelon kaupittelu kaiketi kerää otsikoille paremmin klikkauksia kuin vaikeiden uudistusten perusteiden avaaminen.

Lisäksi on koko joukko yksittäisiä asioita, joissa kansan tahto ei toteudu, koska monet sinänsä inhotut asiat jäävät vaalitilanteessa vielä suuremmiksi koettujen kysymysten alle. Minkä tahansa epäkohdan säilymisestä on yleensä jollekin taholle merkittävä etu, kun taas sen korjaamisesta on tavalliselle kansalaiselle vain rajallinen hyöty. Näin ollen epäkohdan ylläpitämistä lopulta puolustetaan voimallisemmin kuin sen korjaamista. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi pakkoruotsi, kansanedustajien sopeutumiseläkkeet ja monet muut rahalliset etuudet.

Edellä kuvatussa vallan jakamisen ja kiihkeän edunvalvonnan ristipaineessa tukevakin enemmistöhallitus saattaa monessa kohden havaita itsensä voimattomaksi päättämään asioista haluamallaan tavalla. Olen joskus kuvannut tilannetta siten, että jos kuvittelet koko poliittisen kentän jalkapallokentäksi, hallitus pelaa siinä keskiympyrän kokoisella alueella. Sieltä on vaikea potkaista maalia.

Jos sinä haluat muutosta, sinun täytyy vaatia sitä ja äänestää sen puolesta. Siniset kieltäytyvät edunvalvontajärjestöjen talutusnuorasta ja rahoista. Vastustamme vallan keskittämistä Brysseliin ja erityisesti EU-liittovaltiota. Emme hyväksy eurojärjestelmän nimissä tapahtuvaa jäsenmaiden talouspolitiikan rajoittamista tai verovarojemme siirtämistä toisiin jäsenmaihin. Haluamme myös muuttaa perustuslain tulkintatapaa tehokkaammaksi siten, että varmuus asioiden perustuslaillisuudesta on saatava jo aikaisemmassa vaiheessa lainsäädäntöprosessia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Miksi Suomen politiikassa ei saada mitään aikaan"

Koska hillotolppa.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Eikös teidän loikkareiden teesi ollut että vain hallituksesta voi vaikuttaa? Nyt vaikuttamista eikä valitusta.

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Nykyisen valtapolitiikan olevan äärioikeistolaista politiikkaa. Todellisuudessa äärioikeistoahan edustaa kaikki sellaiset poliittiset tahot, jotka ajavat markkinoiden vapautta ja valtaa yli kansallisvaltioiden. Tässä mielessä kaikki parlamentaariset eduskuntaryhmät ovat ”äärioikeistolaisia”.

Kaikki kannattivat aikoinaan mm. EU-jäsenyyttä, eli pääomien, tavaroiden, työvoiman ja ihmisten vapaata liikkuvuutta ja kansalle kuuluvan vallan siirtämistä ylikansallisille elimille ja suuryrityksille. Tätä kannattivat jopa vasemmistopuolueet ja ay-liike. Sen seuraukset ovat hyvin nähtävillä, se ei edes eritystä tarkkanäköisyyttä vaadi, ehkä pikemminkin uskallusta. Se on johtanut sisäisen (eriarvoisuuden lisääntymiseen, terrorismin rantautumiseen) ja ulkoisen turvallisuuden huononemiseen, koska olemme nykyisin Venäjän kanssa huonoissa väleissä olevan läntisen suurvallan osa, ts.olemme ajautuneet mukaan suurvaltojen eturistiriitoihin mukaan. Ja kuten lähihistoria osoittaa, se on vaarallinen tie tälle kansalle. Kaikki tuo on hajoittavaa politiikkaa, ei suinkaan Väyrynen.

Nykypolitiikassa pelataankin vanhojen mielikuvien varassa. Moni duunari äänestää demareita tai Vasemmistoliittoa kaikesta em. huolimatta. Ei
”Nykypolitiikassa pelataankin vanhojen mielikuvien varassa.”

kKepussakaan alkiolaisuutta esiinny kuin juhlapuheissa, käytäntö on ihan muuta. Usea koti, uskonto, isänmaa arvoja arvossa pitävä raapustaa kokoomuslaisen numeron äänestyslappuun, vaikka todellisuus on osoittanut, että Kokoomukselle kaikki on kauppatavaraa ja myytävänä, jos vaan hinnasta sovitaan. Kaikki nämä kun ovat ylikansallisen politiikan takuumiehenä. Sen ylikansallisen poliittisen sairauden oireista tekevät sitten härskiä populismia.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Voihan sitä kirjoittaa mitä hyvänsä, kun kuitenkin jättäytyi hallitukseen keskustan ja kokoomuksen talutusnuoraan ilman vaikutusvaltaa asioihin joista kirjoittelee.

Kuten kirjoittelee "Vastustamme vallan keskittämistä Brysseliin ja erityisesti EU-liittovaltiota. Emme hyväksy eurojärjestelmän nimissä tapahtuvaa jäsenmaiden talouspolitiikan rajoittamista tai verovarojemme siirtämistä toisiin jäsenmaihin."

Tuohan on selvästi Sipilän hallitusohjelman vastaista julistusta. Miten voitte olla samassa hallituksessa?

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Moinen pieni linjaero ei ilmeisesti horjuta yhteistä arvopohjaa. Koko tähänastisen Sampon kolmiosaisen vuodatuksen voi tiivistää kolmeen sanaan, sanat vastaan teot, maailmaan mahtuu sanoja, politiikkaan varsinkin, mutta teot ratkaisevat ja tällä saralla Sampo on tehnyt Suomen ennätyksen takinkäännöissä ja selkäänpuukotuksissa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Jessus, nytkö se vaalikampanja alkoi. Toteat:
"Jos sinä haluat muutosta, sinun täytyy vaatia sitä ja äänestää sen puolesta. Siniset kieltäytyvät edunvalvontajärjestöjen talutusnuorasta ja rahoista. Vastustamme vallan keskittämistä Brysseliin ja erityisesti EU-liittovaltiota. Emme hyväksy eurojärjestelmän nimissä tapahtuvaa jäsenmaiden talouspolitiikan rajoittamista tai verovarojemme siirtämistä toisiin jäsenmaihin. Haluamme myös muuttaa perustuslain tulkintatapaa tehokkaammaksi siten, että varmuus asioiden perustuslaillisuudesta on saatava jo aikaisemmassa vaiheessa lainsäädäntöprosessia."

Te olette hallituksessa EK:n ja muiden lobbarien talutusnuorassa koko ajan ja hallituspolitiikka on puoliksi suoraan sieltä. Hallitus ei ole erityisesti mitenkään mainitsemiasi EU-asioita vastaan ja siinä te olette siunaamassa sen.

Huono lainvalmistelu vaan jatkuu. Voisitkin kertoa kuinka teidän vaatimanne ponnet hallintarekisterilaista edistyvät. Kävin ennen joulua katsomassa ja oli annettu joku ehdotus, joka lausunnoissa todettiin huonosti valmistelluksi ja ei tule menemään läpi. Mahtaako uudesta aikataulusta olla tietoa ja aiotteko pitää huolta, että asia hoituu ennen hallituskauden loppua?

Kuulostaa siltä, että aiotte ryhtyä vasta hallituspestin jälkeen noudattamaan näitä periaatteitanne. Miksi ihmeessä kukaan äänestäisi tällaista tuuliviiriä?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Sinisten Torvinenkin on ryhtynyt mainospuheisiin, kommentit ennakkotarkastetaan hänen blogissaan.

http://mattitorvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2497...

Ko blogi menee hehkutuksessaan tämänkin yli, joten kampanja on todellakin alkanut Torvisen hehkuttaessa valinnanvapautta ja Sinisten mainiota yritysosaamista. Valitettavasti en löydä reaalimaailmasta hirveästi osoituksia tämän toteutumisesta ja valinnavapauden osaltakin markkinoiden keskittyessä ja suurten yritysten ostaessa jatkuvana jonona pienempiä pois.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Terho ja kaikki muut loikkarit syytteeseen törkeästä petoksesta, niin politiikka ja sen tekeminen muuttuu kertaheitolla.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

#7#
"Terho........ syytteeseen törkeästä petoksesta" ????

Ei muuta kuin tekemään rikosilmoitusta ,ei syytteeseen taida muutoin saada edes taiteilija. Sinulle ei liene vaikea keksiä perusteita syytteeseen lakien pohjalta:) vai tarkoititko jotain muuta perustetta ja muuta oikeutta?

Sikäli olet oikeassa että " tekeminen muuttuu kertaheitolla" jos syytteitä aletaan nostamaan sen perusteella että joku on menettelytavoista eri mieltä.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Terhon ja muiden loikkareiden toiminta täyttää kaikki törkeän petoksen tunnusmerkit.

http://www.heikniemi.fi/rikoslaki/rl36.html

En kuitenkaan aio mennä tekemään rikosilmoitusta asiasta, koska maamme rikollinen ja poliittinen poliisi ei tutki asiaa asianmukaisesti. Sen sijaan olen ajatellut jos tekisi asiasta kansalaisaloitteen, koska niin moni tavallinen kansalainen, jonka kanssa olen jutellut, on asiasta samaa mieltä.

Pitää vain löytää sopivasti aikaa asian suunnittelemiseen ja tekemiseen. Olisi mukava katsoa saisiko aloite paljonkin allekirjoituksia.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Jaa vai että syytteeseen? Minusta tuntuu siltä että paljon syytettä raskaampi rangaistus on jättää äänestämättä näitä luikureita, kunhan vain riittävän moni tekee niin.

Ja vaikka syyte nostettaisiinkin ja oikeuteen mentäisiin, ei viime aikojen oikeudenpäätöksistä voi vetää muuta johtopäätöstä kuin sen, että poliitikot vain hyötyvät näistä oikeudenkäynneistä - halpaa julkisuutta kun rangaistuksena saa vain muodollisen muutaman kympin sakon.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Sitä voi miettiä, kannattaako politiikassa tuijottaa vain valtiotasolle. Mikään ei ole tehottomampaa kuin 27 eri suuntaan vetävää hallintoa sähläämässä saman vaikutusvallan ja verorahapotin kanssa Euroopassa. Paikallistasolla eli kunnissa voisi olla tehtävää ja samoin ylikansallisella EU-tasolla, mutta kansa alkaa kaikkialla Euroopassa kyllästyä valtiotason tehottomuuteen.

Pekka Iiskonmaki

''Miksi Suomen politiikassa ei saada mitään aikaan''

Olematta rasisti, voisiko johtua geenien valuviasta?

Ei Sampossa pelkästään moitittavaa ole. Sampon plogeja voi kommentoida.

Simon taas julistaa.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Ettekös te ole juurikin sen kehityksen jarruna. "Siniset kieltäytyvät..."

Valtaosa EU:n meille tuomasta lainsäädännöstä on ollut Suomelle pelkästään onneksi. Pääosahan siitä keskittyy kaupan esteiden poistamiseen.

Toivotaan, että Brexitin tärkein hyöty on liittovaltiokehityksen kiihtyminen.

Pekka Iiskonmaki

#10
Kovasti Suomi vaan potkii vapaata kauppaa vastaan. Onko Suomen paikka lännessä?

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Ei oikeastaan, meidän hieno rajoituspolitiikkamme kun uhkaa enää Pohjois-Koreaa. Siis kun kilpaillaan ykkössijasta kansalaisten kiusaamisesta laillisin keinoin.

Käyttäjän AkiK kuva
Aki Kivirinta

Syy on tässä:

"2 §
Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
Valtiovalta Suomessa kuuluu ay-liikkeelle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta."

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Hyvää analyysia taas Sampolta!

Mm. em. syistä johtuen oletan, että todellisia muutoksia saadaan aikaan vasta seuraavan kriisin yhteydessä (taantuma/lama + euron purkautuminen yms.).

Siihen saakka junnaillaan ja jannaillaan paikoillaan.

--

Sinisten kannattaisi hypätä jo nyt uppoavasta laivasta, sillä vaaleissa tulee pahasti nekkuun.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Tästä syntyy mielikuva, että poliitikot ovat itse asiassa toimintakyvyttömiä. No niinhän me usein olemme. Tai suorastaan toimivaltuuttomia."

Siis hallitukseen meneminen myytiin kannattajille epärealistisin vaikutuslupauksin. Perussuomalaisten ja sinisten hallitukseen menoa on puolusteltu haukkumalla oppositiotyöskentely ja korostamassa, miten hallituksessa voi vaikuttaa asioihin. Taitaa olla muutoksen mahdollisuus todellisuudessa siinä, että yhden puolueen pitää saada enemmän ääniä, kuin kaikki muut puolueet yhteensä. Sellaista ei ihan heti tule tapahtumaan.

"Ensinnäkin paljon valtaa on annettu Euroopan unionille. Toisekseen Suomen jäsenyys myös eurojärjestelmässä tuo meille paljon vastuita ja rajoittaa vaihtoehtojamme. Kolmanneksi Suomessa on perinteisesti jätetty monia keskeisimpiä työelämään ja siten yhteiskuntaan vaikuttavia päätöksiä työmarkkinajärjestöjen neuvoteltaviksi. Neljänneksi hallitusten toimintamahdollisuuksiin asettaa rajoja perustuslaki, johon on viime vuosina surullisen kuuluisasti törmännyt monikin uudistus. Viidennen, lähinnä henkisen esteen uudistumiselle muodostaa usein media..."

"Olen joskus kuvannut tilannetta siten, että jos kuvittelet koko poliittisen kentän jalkapallokentäksi, hallitus pelaa siinä keskiympyrän kokoisella alueella. Sieltä on vaikea potkaista maalia."

"Jos sinä haluat muutosta, sinun täytyy vaatia sitä ja äänestää sen puolesta."

Äänestäjät äänestivät jo kerran muutoksen puolesta, kun he äänestivät Soinin johtamat perussuomalaiset kaksi kertaa jytkyvoittoihin. Se ei riittänyt sellaiseen kannatukseen, jolla olisi tehty muutoksia.

Käyttäjän JaakkoNiskasaari kuva
Jaakko Niskasaari

Jännää kun hallitus"puolueen" istuva ministeri valittelee päätöksenteon mahdottomuutta kun ei perutuslakia saada riittävän nopeasti kierrettyä. Luulisi kai teillä olevan senverran osaamista lakien valmistelussa ettei mainittuja perustuslaillisia ongelmia pääse jälkikäteen syntymään?
Muutenkin tämä "sinisten" pysyminen hallituksessa on suurimpia fiaskoja Suomen politiikassa miesmuistiin, eihän kukaan sinisiä edes eduskuntaan äänestänyt. Sitten kun vielä aletaan itkemään tällaista ääntenkalastelu-näennäis-EU-vastaisuutta hallituksessa istuessa, äänestäjä voi ja pitääkin alkaa kyseenalaistamaan ministerien a) pätevyyden ja b) rehellisyyden. Eipä ole paljoa EU-vastaisia kommentteja Terholtakaan kuulunut saatikka mitään hallituksen EU-politiikkaa arvostelevia puheenvuoroja. Mihinpä sitä hillotolpalta haluaisi?
Enemmän suoraa demokratiaa Sveitsin tapaan Suomeenkin! Hallitus nurin ja uudet eduskuntavaalit tämän hallituksen ja sinisten juonen vuoksi! (yhtälailla hallituksen ihmisoikeuksien vastaisen politiikan ja ns. "eliitin" omaan ja kaverin/pankkiirien pussiin pelaamisen vuoksi {sote-uudistus, aktiivimallin/orjatyövoiman yleistymisen})
Ymmärtäisitte edes hävetä siellä Arkadianmäellä!

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Ovatko siniset kaatamassa hallituksen?

Käyttäjän JaakkoNiskasaari kuva
Jaakko Niskasaari

Mistäs sieltä yhtäkkiä moista selkärankaa löytyisi?
Takitkin on käännetty nurinpäin ja ylösalaisin jo niin monta kertaa ettei enää takiksi tunnistakaan.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Siniset ovat tilanteessa jossa kaatamalla hallituksen kaatavat itsensä. Tai syöksyvät ennenaikaiseen unohdukseen, kun voi vielä tepastella framilla hiukan yli vuoden.

EDIT:
Joten tästä on helppo päätellä, että sellaista asiaa ei ole olemassa joka olisi sinisille kynnyskysymys.

Jocke Rantanen

Juuri näinhän se on. "Siniset" ovat hallituksessa vain hillotolpalla. Sampo tietää varsin hyvin että heidän ehdotuksillaan ei ole mitään vastakaikua hallituksessa. Jos se ei Sinisille sovi niin sopii lähteä sanoo Sipilä ja Orpo kuorossa.

Hallitus ei saa mitään aikaan koska se on keskenään niin riitaisa vaikka ulospäin yritetään näyttää niin kaverilta että...

Täytyy olla elämänkokemusta että ymmärtää mitä mikin tarkoittaa. Kun hallituspuolueiden toimesta sanotaan että "hallitus on yhtä mieltä.... " niin se täytyy lukea että "Hallitus on tapellut tästä viikkotolkulla ja nyrkit veressä...... ".
Sillä miksi sanoa että hallitus on yhtä mieltä jos se kerta tuo esityksen yksimielisesti?

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Oliskohan Terhon syytä lukea talousoppinsa Suomen pelastamiseksi uudelleen.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

olin puoluekokouksessa paikalla. Sampo siellä valehteli että kuka vaan valitaan niin yhdessä lähdetään eteenpäin, annetaan uudelle pj lle täysi tuki jne. jne. diipa daapaa ja paskaa

epärehellinen äijä

Käyttäjän RaimoTulkki kuva
Raimo Tulkki

Terho mene siihen kuuluisan peilin eteen ja katso mikä ja kuka siellä kurkkii ja kysy sitten missä vika jos ei saada mitään aikaan.
Olet täys tumpelo

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset