Sampo Terho

Turvapaikkahakemukset käsiteltävä EU:n ulkopuolella

Tanskan sosiaalidemokraatit ovat ehdottaneet turvapaikkahakemusten käsittelyn siirtämistä EU:n ulkopuolelle. Samansuuntaisia ajatuksia Ruotsissa on esittänyt paikallinen Kokoomus. Suomessa tätä on esittänyt Sininen tulevaisuus ja ajatus on myös periaateohjelmassamme.

Tulevaisuudessa ei voi enää esiintyä samanlaista turvapaikkashoppailua kuin vuonna 2015. Turvapaikanhakijoiden kulkiessa hallitsemattomasti turvallisten maiden läpi kohti Saksaa ja Pohjoismaita kävi kaikille selväksi, että nykyjärjestelmä sallii valtavia väärinkäytöksiä. Ihmiset tarttuvat kyllä tilaisuuteen, kun heille annetaan mahdollisuus etsiä paitsi fyysistä turvaa myös sosiaaliturvaa.

Nykyjärjestelmä on huono turvapaikkaprosessin alusta loppuun saakka. Suomessa on tällä hetkellä tuhansia kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, joita ei saada palautettua kotimaahansa. Osa on vastaanottokeskuksissa, osa kadonnut teille tietymättömille. Nyt sitten kiistellään, mitä eri palveluita heille pitäisi tarjota suomalaisen veronmaksajan kustannuksella, vaikka koko tällaista keskustelun aihetta ei pitäisi olla edes olemassa. Jos ja kun turvapaikkahakemukset tulevaisuudessa käsitellään EU:n ulkopuolella, tämäkin pulma ratkeaa samalla.

Turvapaikkapolitiikka oli pitkään vanhojen puolueiden ylläpitämä tabu, kielletty puheenaihe, jonka arvostelijat leimattiin rasisteiksi. Onneksi järki silti voittaa lopulta aina. Kysymys on vain siitä, kuinka paljon vahinkoa sitä ennen päästetään syntymään.

Ehdotan Sinisten puheenjohtajana siksi jälleen kerran, että turvapaikkahakemusten käsittely siirretään EU-alueen ulkopuolelle. Se on paras keino torjua turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöä. Samalla vapautuu paljon resursseja todellisten hädänalaisten auttamiseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (75 kommenttia)

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Ja sitä suojelua kannattaa antaa siellä pakolaisleireillä, siellähän sitä saa.

Ei tp-hakijoita tarvitse missään vaiheessa siirtää Eurooppaan.

Pakolaisleirit kuntoon, fokus pitää siirtää länsimaista pakolaisleirien olojen parantamiseen. Pakolaisleireistä saa tarvittaessa vaikka 5 tähden hotelleja.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

"Vain hallituksessa voi vaikuttaa" eli ilmeisesti hankkia vaikkuja korviinsa.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Miten se Arvo Pohja?

"Turvapaikkapolitiikka oli pitkään vanhojen puolueiden ylläpitämä tabu, kielletty puheenaihe, jonka arvostelijat leimattiin rasisteiksi. Onneksi järki silti voittaa lopulta aina. Kysymys on vain siitä, kuinka paljon vahinkoa sitä ennen päästetään syntymään."

Voi herran jestas millaista kaksinaismoralismia.

Mihin nuo sanat unohtuivat viime kesänä?

Toimittaja Pelkosen tapauksen jälkeen ei enää voi käyttää kaikkia sanoja, joita mieleen tulee, mutta paha mieli nyt kuitenkin tuli.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

20 sekunnin ajan tuntui, että blogisti ehkä puhuu asiaa. Sitten nousevat kysymykset toimivuudesta ja blogistin integriteetistä.

Esittääkö blogisti, että kansainvälistä suojelua tulisi antaa hädänalaisuuden perusteella? Tuohan vähimmilläänkin monikymmenkertaistaisi määrän. En ota kantaa siihen tulisiko antaa, mutta vaikutus on ristiriidassa tekstissä annetun rajoittamisen mielikuvan kanssa.

Esittääkö blogisti, että turvapaikkaa voisi hakea vaikkapa Lähi-Idässä tai Afrikanmantereella? Mitä tapahtuisi hakemusten määrälle?

Onko blogistin mielipide että teitte hallituksena virheen, ottaessanne oma-aloitteisesti tuhansittain turvapaikkahakemuksia Suomessa käsiteltäviksi, Dublin-asetuksen 17 artiklan harkintavaltalausukkeen perusteella? Mikä oli päätöksen peruste?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Missä on kerrottu, että Suomi otti käsiteltäväksi Dublin-asetuksen 17. artiklan perusteella turvapaikanhakijat?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ilkka, hae esille tuo Dublin III asetus ja lue ko. artiklan kohta, niin tulet huomaamaan, että Sipilän hallitus otti vapaaehtoisesyi artiklan suomat oikeudet omiin kätösiin eli veronmaksajien kustannettavaksi. Hallituksella olisi ollut halvempikin ratkaisu käytettävissä, mutta se ei käynyt avoimelle Suomelle kuten ministeri Mykkänen eilen kertoi Suomen olevan.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #8

Tiedän kyllä, mitä se pitää sisällään.

Mutta tuskinpa Suomi sitä pykälää on käyttänyt. Tästä on muutama sata kommenttia väännetty erinäisissä blogeissa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #9

Kerro ihmeessä mitä Dublin III asetuksen artiklaa sitten hallitus on käyttänyt, kun ainoa pykälä hallituksen menettelyyn on kyseinen artikla.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #12

Kuinka niin ainoa?

Suomi on joutunut käsittelemään ne hakemukset itse, koska ei ole ollut mitään maata, mihin olisi voinut palauttaa.

Suurinta osaa tp-hakijoista ei rekisteröity matkan varrella mihinkään maahan, joten ei voitu palauttaa mihinkään.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #13

Miksi pitäisi olla rekisteröity? Mihin muuhun maahan ei voinut palauttaa, kuin Kreikkaan?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #15

Pitää olla rekisteröitynyt, muuten Suomi ei voi todistaa, minkä maan pitäisi ottaa vastaan.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #17

Kyllä voi. Siitä on ihan EU:n ohjeistuskin olemassa, ettei mahdottomuuksia vaadita, vaan aihetodisteekin riittävät. Meinaatko että moneen takaisinottopyyntöön olisi tullut kieltävä vastaus? Helpompi matkareitti on näyttää toteen, kuin henkilöön kohdistuva vaino. Viranomaisen velvollisuus on tuo selvittää, ennen kuin aletaan edes käsittelemään itse turvapaikkakysymystä.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #18

Mitä ne aihetodisteet olisivat olleet?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #20

Vaikkapa kuitit tai luottokorttiveloitukset. Eiköhän noita ole läjäpäin. Millä itse todistaisit kulkureittisi kun palaat ulkomaanmatkalta ja rajavartija tivaa missä kävit?

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #22

Siinäpä se.
Tulijat kun eivät kerro yhtään mitään.
Useimmilla on passi mukana mutta sanovat vain että ei ole. Minkäs teet?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #24

"Tulijat kun eivät kerro yhtään mitään." "Minkäs teet?"

Toteat hakemuksen ilmeisen perusteettomaksi ja toivotat hyvää kotimatkaa.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #26

Eipä se voi näin mennä. Hakija sanoo olevansa maasta X ja kärsivänsä sitä sun tätä. Ja olevansa kotoisin sieltä.

Mutta ei ole mitään asiakirjoja, ei noita junalippuja eikä pankkitositteita, ei mitään. Kaikki upposi Välimereen.

Minne palautat? Kukaan ei ota vastaan jos ei ole maan passia, ei tarvitse.

"Toteat hakemuksen perusteettomaksi." Niin. Tulija jää silti maahan ja nostaa tukia. minkäs teet?

Ei siis pitäisi päästää maahan vaan nostaa rajalla käsi pystyyn. Ja sanoa että mene kotiin ja hae turvapaikkaa sieltä suurlähetystöstä ym. niin katsotaan sitten.

Jos on todellinen peruste niin sitten myönnetään.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #27

Näin on.

Max, onko termi "paperiton" tuttu?

Se tarkoittaa, että passi (ja kaikki kuitit) on heitetty Välimereen.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #31

Vaikka ei ne oikeasti ole Välimeressä.

Tarvitsevathan he passit sitten kun saavat turvapaikan että pääsevät lomailemaan.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #31

Niin? Koska joillain ei ole passia tai henkilöllisyystodistusta, viranomaiset eivät täytä velvollisuuksiaan. Vai mitä yrität sanoa?

p.s. Välimeren ylitystä edeltävät kuitit eivät ole läheskään yhtä kiinnostavia kuin ylityksen jälkeiset.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #35

Miksi saivarrella. Kun nyt on tosiasia että kenelläkään ei ole ollut esittää mitään dokumentteja matkoistaan niin ei ole kun ei ole halua.
Jos olisi niin olisi peruste palauttaa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #37

Jos kerran sanot, että se on tosiasia, niin onhan sen oltava. En olisi uskonut, mutta aina oppii uutta.

p.s. Päätit sitten hirttäytyä jälkikirjoituksessa Ilkalle heittämääni kevyeen vinoiluun. Voihan niinkin tehdä, mutta en keksi miksi?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #35

No miten he voisivat todistaa mitään, jos mitään papereita/todisteita ei ole?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #39

Aivan, uskottava oma selvityskin riittää. Hauskaa, miten sinä rupesit todistelemaan kuinka mitään kovia todisteita ei välttämättä vaadita Dublin-asetusta sovellettaessa. Kiitos kuitenkin avusta. Taisimme tuolla säästää satakunta kommenttia.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #42

Tiedän kyllä, että aihetodisteetkin riittävät periaatteessa.

Uskottavia omia selvityksiä tuskin on tulossa myöskään, koska kukaan ei halua Etelä/Itä-Euroopan maihin. Eikä siis sano, että on tullut esim. Italian/Kreikan/Unkarin kautta.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #45

Onko viranomaisella mitään syytä uskoa yhtään mitään henkilön kertomaa, ellei tämä pysty uskottavasti edes selostamaan matkareittiään? Itse en uskoisi sanaakaan ja toteaisin hakemuksen oleva ilmeisen aiheeton. Homma hoidettu nopeutetulla menettelyllä ja ei kuin hyvät kotimatkantoivotukset.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #57

Mutta entä ihmisoikeudet? Ihmisoikeudet on jakamattomia ja kuuluvat kaikille. Meidän pitää auttaa. Emme voi sulkeutua ja sulkea rajojamme?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #58

En minä mitään sulje. Tulkoon tänne vaan. Hotellit majoittavat mielellään ja ravintolat tarjoilevat maukasta ruokaa. Jos haluavat jäädä pidemmäksi aikaa, niin voin sopivasta hinnasta myydä heille asuntoni.

Ja kyllä - meidän tulee auttaa. Kansainvälinen suojelu on vakava asia ja hieno sivistyneen maailman sopimus. Ei meidän tule kuitenkaan olla sinisilmäisiä. En minä silti täysin sydämetön ole. Hylsyn saavalle varattomalle tulee tarjota kotiinkuljetus, pakkaseen paleltumisen välttämiseksi.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #59

Hyvä. Suomen pitää ottaa vastaan kaikki halukkaat.

Paperittomilla ei tosin ole rahaa, mutta olemme rikas maa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #60

Kommentissasi lukee, että se on vastaus kommenttiin #59, mutta sisällön perusteella se lienee tarkoitettu vastaukseksi johonkin ihan muuhun kommenttiin.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #61

Ei, vaan vastaan niin kuin yleensä vastataan, kun ehdotetaan maahanmuuton järkeistämistä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #62

Ja sekö on minun syyni, että maailma on täynnä typeryksiä. Miksi sinä sillä minua kiusaat?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #64

Luin kommentin #60 uudestaan, mutta täytyy todeta että oli minulle liian vaikea alalaji. Ensimmäisen olisin osannut tulkita ironisoivaksi sarkasmiksi, ilman viimeistä virkettä, joka vei siltä pohjan. Jos se olisi ollut tyyliin 'Paperittomillahan tunnetusti rahaa riittää', olisin varmaan tajunnut huumoriksi.

Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #65

Noilla argumenteillahan maahanmuuttoa puolustellaan.

Harmi, jos ne eivät sinulle kelvanneet, edes huumorimielessä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Max, kyllä Terho saa paukutella poskeaan niin paljon kuin sielu sietää turvapaikkamenettelyn siirtämisestä EU:n ulkopuolelle ja vieläpä kertomatta tapaa ja missä tuota hoidetaan. Siis kenen toimesta päätökset tehdään EU:n ulkopuolella. Eikö Suomi voikaan enää itse päättää hakemuksista?

Kyllä Terho puhuu lämpimikseen tässäkin asiassa, sillä juuri sisäministeriksi nimetty Mykkänen kertoili eilen uutislähetyksessä, jotta Suomi on ja tulee olemaan avoin maa. Mitäs muuta tämä tarkoittaa kuin sitä että jatkossa sama voi toistua. Tosin hänelle on muodostunut pulma hylättyjen hakemusten suuresta määrästä eli henkilöistä, joita hänen mukaansa on noin 10000. Heitä ei kaikkia voida palauttaa kotimaihinsa. Onkin kysyttävä Maxin tvoin, miksi sinisetkin hallituksessa olivat hyväksymässä tuon kyseisen artikan perusteella vapaaehtoisen vastaanottamisen ja hakemusten käsittelyn täällä Suomessa? Eikö hallituksella ole tiedossa kyseisen artiklan säädökset vai oliko todellakin sovittu Saksan (myös Ruotsin kanssa) johdolla miten jäsenmaat menettelevät läpi jäsenmaiden kulkevien matkaajien kanssa?

Luulisin, että sinisten kannattaisi tässä kohdin jo pysyä maksimaalisessa totuudessa ja kertoa mitä tulikaan tehtyä ja vasta myöhemmin kertoilla hallituspuolueiden yhteiset näkemykset.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Jospa sintut jättävät hallituksen, kun esitys ei mene läpi, niinhän jättivät puolueenkin.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #10

Jotenkin huvittavaa on ajatella että ainoa mitä voi tehdä jos asiat eivät luista on erota hallituksesta. Jos tuo oppi on ainut oikea niin melko lyhytaikaisia ovat tulossa olevat hallitukset.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Kannatetaan ! Ja miehille, naisille ja lapsille kiintiöt.

Juhani Vehmaskangas

Olisipa mahdollista miinustaa. Miinustaisin.

Seppo Virkkula

Pelkkä hakemusten käsittely Euroopan ulkopuolella ei parantaisi tilannetta vaan pahentaisi sitä, sillä turvapaikkaan oikeutettuja on Euroopan lähialueilla miljoonittain. Tanskan demarien ehdotus on olennaisesti erilainen kuin Sinisten, koska siinä tehdään selväksi, että myöskään myönteisen päätöksen saaneilla ei olisi automaattista oikeutta päästä Tanskaan. He oleskelisivat miljoonien muiden kanssa Afrikan pakolaisleireillä, joilta Tanska valitsisi vuosittain Tanskaan siirrettäviä pakolaiskiintiön mukaan, joka muuten on tällä hetkellä 0.

Lisäksi Sinisten ohjelma viittaa vahvasti siihen, että turvapaikkahakemusten käsittelystä ja Euroopan ulkopuolelta jäsenmaihin siirrettävien määrästä päättäisi EU, ei enää jäsenmaat. Näin ei saa päästää tapahtumaan.

Jocke Rantanen

Kuinka Sampo Terho voi olla mukana hallituksessa jos hän on oikeasti tuota mieltä?
Kovin on myöhään herännyt huoli kun hallituksessa on jo istuttu lähes kolme vuotta eikä mitään ole edes yritetty
tehdä.
On ikäänkuin aika aikainen vaalikamppailun aloitus.

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve

Miten niin ei ole tehty mitään?
Kun Perussuomalaiset vaati hallitusta toteuttamaan hallitusohjelmaan kirjatut maahanmuuttopoliittiset tiukennukset, Siniset lupautui hallitukseen ilman vaatimuksia, jolloin Perussuomalaiset saatiin potkittua hallituksesta pois.
Kyllä minä tuota tekemiseksi kutsun.

Jocke Rantanen

Siis että Sampo Terho ei ole tehnyt mitään. Istuu hallituksessa joka ei toteuta sovittua ohjelmaa.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Kohta rasisti leima on meillä menneen talven lumia. Oppi tulee meilläkin, kuten Tanskassa, kantapään kautta. Tosin hitaasti, mutta kuitenkin. Tai olisiko niin, että Tanskan sossut ovat rasisteja.?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Tanskan sossuista en osaa sanoa yhtään mitään, mutta ei rasismi Suomesta ole katoamassa. Nousussa tuo lienee viime aikoina ennemminkin ollut. Pikku hiljaa lähtee taas laskuun, kun totumme näkemään muitakin kuin kalpeanaamoja samassa ruokapöydässä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Eivät mamut istu samassa ruokapöydässä vaan käyttävät samaa lompakkoa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #28

Viimeksi tänään oli lounaspäydässä yksi pakistanilainen ja kaksi intialaista naapurifirmasta. Omasta lompakostaan näyttivät maksukorttia käyttävän. Sitä en tietenkään tiedä oliko se ehkä sinun korttisi.

Jocke Rantanen

Ei tietenkään, Max. Ei Rasismi minnekään katoa mutta rasismi-leima kun keskustellaan todellisista ongelmista.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #29

Minnekäs se leima katoaisi, jos rasistit jäävät. Ruvetaanko heitä kutsumaan rotukriitikoiksi?

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #36

Rasiusmi - leima katoaa kun sallitaan keskustelu todellisista ongelmista ilman että nimetään rasisteiksi. Nythän on koko joukko asioita joista ei voi keskustella ilman etä tulee leimatuksi.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #40

En ole huomannut ettei voisi. Sydämettömäksi ja kyyniseksi on kyllä kutsuttu. Rasistiksi ei, vaikka aihettakin ehkä olisi.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Turvapaikkapolitiikka oli pitkään vanhojen puolueiden ylläpitämä tabu, kielletty puheenaihe, jonka arvostelijat leimattiin rasisteiksi.
..........

Jos turvapaikanhakijoita kutsuu sosiaalipummeiksi, niin kuin sinä, niin mitä muuta se on kuin rasismia?

Jocke Rantanen

Juha, se ei ole rasismia.

Rasismia on ihonväriin rotuun ym. perustuva syrjintä. Ei suinkaan se että kutsuu vaikkapa suomalaista sosiaalipummia sosiaalipummiksi.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#34

Se, että Terho ei lausu ääneen keitä hän tarkoittaa ei poista sen rasistisuutta. Törkeään kielenkäyttöön hän syyllistyy joka tapauksessa joten hän ei käy turvapaikkapolitiikasta asiallista ja rakentavaa keskustelua niin kuin väittää.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #44

Onko minulla paha lukihäiriö kun en löydä Terhon blogista sanaa "sosiaalipummi"?

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#46

Terho:

"Ihmiset tarttuvat kyllä tilaisuuteen, kun heille annetaan mahdollisuus etsiä paitsi fyysistä turvaa myös sosiaaliturvaa."

Jocke Rantanen

Eihän voi olla rasismia jos sanoo että joku etsii "sosiaaliturvaa"?
Onko se rasismia kun sanoo että ihmiset pakenevat köyhyyttä?

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#48

Mistä tiedät, että he hakevat turvapaikkaa pelkästään sen takia, että haluavat ryhtyä pummeiksi?

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #49

Kuka tässä on pummeista puhut?
Taidat olla ainoa?

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #50

#50
Eikö toisten verorahoilla tarkoituksellisesti elävää henkilöä kutsuta yleisesti sosiaalipummiksi?

Sinä nyt vain saivartelet sanakikkailulla. Kerro meille sitten mitä Terho tarkoitti sanoessaan, että tänne tulevat ihmiset tulevat sosiaaliturvan takia?

Juhani Vehmaskangas

Kysymys kai kuuluukin: miksi pakenevat Suomeen?

Jocke Rantanen

Enhän minä tiedä.

Sinä vain laitat sanoja toisten suuhun ja sitten kiemurtelet kuin mato koukussa.

Jos jotakuta kutsutaan "yleisesti sosiaalipummuksi" niin ei kai se ole rasismia? Vai onko niin että tiettyjä ihmisiä saa kutsua "yleisesti sosiaalipummeiksi" ja tiettyjä kutsuttaessa kyseessä onkin rasismi?

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#52
Jos jotakuta kutsutaan "yleisesti sosiaalipummuksi" niin ei kai se ole rasismia?
.............

Asia yhteydestä voimme päätellä, että hän tarkoittaa Afrikkalaisia turvapaikanhakijoita.

Mutta vaikka unohdetaan kokonaan rasismi niin ainakin se johtopäätös voidaan Terhon kirjoituksesta tehdä ,ettei hän käy asiallista ja rakentavaa keskustelua turvapaikanhakijoista vaikka niin väittääkin.

Jocke Rantanen

Sinä siis päättelet asiayhteydestä että kyseessä on rasismi jos joku sanoo että "etsii paitsi fyysistä myös sosiaaliturvaa".

Kumpi tuossa on rasismia, fyysisen vai sosiaalisen turvan etsiminen?

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #56

Kumpi tuossa on rasismia, fyysisen vai sosiaalisen turvan etsiminen?
...............

Eikös se ole jo moneen kertaan tullut ilmi :)

Eikös tässä sosiaalipummeista ole keskusteltu?

Tarviiko vielä vääntää rautalangasta vai joko selvis?

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #66

Sinä puhut sosiaalipummeista. En minä.

Kysyn edelleen missä kohtaa Sampo Terho mainitsee sosiaalipummit?

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #67

#67
Kysyn edelleen missä kohtaa Sampo Terho mainitsee sosiaalipummit?
............

Johan se jo selvitettiin aikaisemmassa kommentissa ( 51 ). Lue sieltä.

Keskustelu kiertää kehää kun et muuta enää keksi kuin leikkiä ymmärtämätöntä.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #69

No kun ei siellä ole sitä.
Koko juttu on aivan ilmeisestti sinun keksintöäsi.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #70

Ymmärränkö oikein viestiesi perusteella, että sinun mielestäsi Afrikasta tulevat pakolaiset eivät tule tänne sosiaaliturvan takia?

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #71

Tässä oli kysymys väittestäsi että Terhon sanoo tänne tulevia sosiaalipummeiksi.
Jos väität noin niin se on sinun oma asiasu.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #72

#72
Sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei itsellä ole mitään mielipidettä ja jolle ei mikään toisenkaan esittämä mielipide kelpaa, on aika turhauttavaa keskustella.

Sinä olet sellainen ihminen.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #73

Niin voi olla mutta esitä nyt missä Terho sanoo noin?

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

Vaalit lähestyy ja irtiotot lisääntyy :)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset