Sampo Terho

Pääomatulojen progressiota kasvatettava – pienet osinkotulot verovapaiksi

Sininen tulevaisuus on Suomen uudistaja. Olemme luvanneet tämän kevään aikana julkaista ohjelmiamme ja tehdä aatteemme suomalaisille tutuksi. Julkaisemme siksi 3.3. alkaen 30 päivän ajan joka päivä uuden Sinisen aloitteen, joka tekisi Suomesta paremman paikan meille kaikille.

Viime viikolla kerroin Sinisen tulevaisuuden käänteisen tuloveron mallista, joka takaa minimitoimeentulon kaikille suomalaisille ja varmistaa, että työnteko on aina kannattavaa.

Kun palkasta jää enemmän käteen, kansalaisilla on varaa säästää. Me haluamme, että säästetty raha jää Suomeen, kasvattamaan suomalaisia yrityksiä ja luomaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Meidän vaatimuksestamme pääomatulojen progressiivisuutta lisättiin jo nykyisen hallituksen toimesta. Siniset tavoittelevat tuon progression kasvattamista edelleen. Kyseessä on arvovalinta, joka saa myös maksaa. Osakesäästämisen aloittamisen tukemiseksi pienet osinkotulot listatuista pörssiyrityksistä pitää olla kokonaan verovapaita.

Me haluamme, että pieni- ja keskituloisella perheellä on todellinen mahdollisuus ja kannustin säästää. Suomi tarvitsee omistajuutta ja me haluamme lisää suomalaisia omistajia pörssiyrityksillemme ja suomalaista ajattelua niiden päätöksentekoon.

Me haluamme poistaa esteitä kansankapitalismilta. Haluamme, että mahdollisimman monessa perheessä kertyy omaisuutta myös jälkipolville jaettavaksi. Se lisää koko kansakunnan rikkautta. Erityisesti sillä vähennetään köyhyyden periytymistä.

Pääomatulojen progressio kannustaa säästämään pieniäkin pääomia, koska saatu lisätienesti on kevyesti verotettua. Kun säästämisen kerran oppii, siitä tulee helposti tapa. Pienten osinkotulojen verovapaus varmistaa, että aloittamisen kynnys on mahdollisimman pieni.

Sininen keskituloisten verokapina haluaa kiinnittää huomion siihen epäkohtaan, että duunarin ylitöitä verotetaan raskaammin kuin jo miljoonaomaisuuden keränneen lisätienestejä. Sosiaalisen nousun aito mahdollisuus on meille tärkeä arvo. Se on myös välttämättömyys Suomelle.

Minun johtamani Sininen tulevaisuus tulee työskentelemään pääomatulojen progression ja pienten osinkotulojen verovapauden puolesta.

Sininen tulevaisuus on eturyhmistä vapaa ja vastustamme puoluepolitikointia. Kuuntelemme kansalaisia yli puoluerajojen ja viemme eteenpäin kaikkia hyviä ajatuksia, joita meille ehdotetaan. Voit jättää oman ideasi täältä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Hohoijaa - ilman asiantuntemusta ja valtaa äänestäjänsä jättäneenä...

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Huutelittepa mitä tahansa, ei paljoa puolue kiinnosta vaan sen täytyy lähteä pois hallituksesta. Ette kuulu lainkaan sinne eikä edes eduskuntaan.

Jocke Rantanen

Miksi osinkotulot, pienet, pitäisi olla verovapaita? Entä muut "pienet" pääomatulot?

Verotus pitäisi uudistaa niin että kaikki tulot, täysin riippumatta lähteestä, verotetaan ansiotulona.
Tällä poistettaisiin valtava määrä verokikkailua.

Käyttäjän pasikayhko kuva
Pasi Käyhkö

Siniset, 1,6%, auringonlaskun puolue.
Mutta päästävät yhä suustaan sammakoita.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset