Sampo Terho

Ruotsin vaalitulos osoittaa maahanmuuttopolitiikan merkityksen

Ruotsin vaaleissa tuli odotettu tulos. Kumpikaan perinteisistä valtablokeista ei saanut tarvittavaa tukea enemmistöhallituksen muodostamiseen ja ruotsidemokraatit kasvattivat kannatustaan.

 

Tulos on osoitus siitä yleiseurooppalaisesta ilmiöstä, että vanhat puolueet eivät ole pystyneet vastaamaan kansalaisten huoliin maahanmuutosta. Ruotsissa vuodesta 1990 tehdyssä arvotutkimuksessa joka kerta enemmistö ruotsalaisista on halunnut vähentää turvapaikanhakijoiden määrää, mutta poliitikot eivät ole toimineet.

 

Hallitsematon maahanmuutto on paitsi suuri taloudellinen kustannus, niin myös turvallisuusuhka. Kansalaiset Ruotsissa ovat kyllästyneet palaviin autoihin ja siihen, että maassa on ihmisiä, joista kukaan ei tiedä mitään. Poliitikkojen tärkein vastuu on ylläpitää maansa ja kansalaistensa turvallisuutta.

 

Vastaavia vaalituloksia on nähty ympäri Eurooppaa ja tullaan näkemään jatkossakin, kunnes maahanmuutto saadaan hallintaan. Tässä keskeisin keino on koko turvapaikkaprosessin siirtäminen EU:n ulkopuolelle, kuten me Siniset olemme ehdottaneet (Sinisten maahanmuutto-ohjelma).

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset