Sampo Terho

Suomalainen työllisyys voitti – sosialistien vaalikampanja hävisi

Eilen hallitus tarjosi työmarkkinajärjestöille niin hyvän diilin, että siihen tarttumatta jättäminen olisi Hesarinkin mukaan ollut hulluutta. Näin kävikin ja kaikki keskusjärjestöt hyväksyivät alustavasti hallituksen ratkaisuehdotuksen. Ehdotuksen mukaan aktiivimallia viilataan, omaehtoisen työnhaun mallin valmistelua jatketaan, karensseja lyhennetään ja irtisanomiskiistan ytimessä ollut yrityksen koko määritellään laissa tarkemmin.

Sovun pohjalta hallitus voi jatkaa työllisyyttä edistävän politiikkansa toteuttamista eduskunnan tahdon mukaisesti. Alkuperäinen tavoite työllistämisen helpottamisesta pienissä yrityksissä toteutuu.

Toistaiseksi siis näyttää siltä, että Antti Rinteen vaalikampanja hävisi ja suomalainen työ ja yrittäjyys voittivat. Työrauha on palannut. Työmarkkinajärjestöt tietysti korostivat sitä, miten työtaistelut on ”keskeytetty” eikä suinkaan lopetettu, mutta olisin ollut todella yllättynyt, jos SAK olisi luvannut ikuisiksi ajoiksi lopettaa lakkoilun.

Antti Rinne ei muuten ole kommentoinut lakkojen lopettamista mitenkään. SDP:n puoluetoimistolla kihistään varmaan kiukusta, kun SAK:n herrat päättivätkin laittaa Suomelle kalliin vaaliaseen takaisin koteloon.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (72 kommenttia)

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Saavutettu tulos oli hyvä molemmille osapuolille. Kummankaan ei tarvinnut nöyrtyä. Mitä Antti Rinteeseen tulee, hän ei ollut kiistan osapuoli. Selkkausta Rinteen vaalikampanjaksi väittäminen taas on Sampo Terhon vaalikampanjaa. Siinä onkin käymistä.

Käyttäjän RistoYlnen kuva
Risto Ylönen

Kansan Uutisten 2014 mukaan työttömiä oli silloin 350.000 ja nyt 170.000? Ei maailmantalouden parantuminen kaikkea selitä? 180.000 uutta duunia; repikää siitä, sosialistit!

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Sampolle kuuluu olla luova ministeri. On kiinnostavaa nähdä, mikä posti Sampolle kuuluu 6 kk kuluttua.

Tuo "alkuperäinen tavoite työllistämisen helpottamisesta pienissä yrityksissä toteutuu", on mielenkiintoinen tulkinta. Jos työllisyysvaikutus on nolla, miten se silloin toteutuu?

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Varsinkin kun alkuperäinen tavoite oli irtisanomisen helpottaminen. Negatiivissävyinen tavoite vain korvattiin tuolla korulauseella.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Alkuperäinen tavoite oli kyllä työllistämiskynnyksen alentaminen pienissä yrityksissä ja siinä haluttiin keinona käyttää irtisanomisen helpottamista.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Pääasiahan on, että ministerillä on hyvä mieli, vaikkei se totuuteen perustukaan.

Onneton tekele koko laki, jonka vaikutukset työllisyyteen ovat mitättömät.

Tuomarit vasta viime kädessä päättävät, miten lakia luetaan.

https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/uutisanalyys...

Mahtaa olla yksi kovimmista saavutuksista sinisille työllisyyden hoidossa, joskin tulokset näkyvät sitten ehkä joskus, ja silloinkin kyse on muutamasta irtisanomisesta.

Onnea mielikuvitusmatkalle, mene kirjamessuille ja osta pari satukirjaa, niissä on enemmän totuutta, kuin tässä blogissa. :)

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Ei keksinyt hallitus sampoa. Irtisanomisen helpottamisella ei ole mitään tekemistä työllistymisen lisääjänä.
Sattumoisin tunnen useita pienyrittäjiä ja heidän turvattomuutensa alihankkijana isoille yritykselle on se akilleen kantapää joka olisi korjattava ensin.

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Sampo Terhon kyynisyys ja opportunismi hakee vertaistaan poliittisessa historiassa.

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä

Sampo, miten suomalainen työllisyys voitti, jos samaan aikaan ollaan poistamassa matala-palkka-alojen saatavuusharkinta? Ks. lakialoite:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lakialoite/Sivut...

Intialaisille koodareilleko näin laitetaan punainen matto tulla Suomeen?

Saadaan halpoja intialaisia koodareita, siivojia ja pizzanpaistajia, mutta niiden perheiden ylläpidon maksavat suomalaiset veronmaksajat sosiaalietuuksina!

Ei voittanut varsinaisesti s u o m a l a i n e n työllisyys eikä suomalaiset veronmaksajat, vaan sen sijaan voittivat koodarit ja Suomessa toimivat työnantajat!

Katso lisää aiheeseen alla:

http://kirsiomp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263217-ar...

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Saadaan halpoja intialaisia koodareita, siivojia ja pizzanpaistajia, mutta niiden perheiden ylläpidon maksavat suomalaiset veronmaksajat sosiaalietuuksina!»

Tämä on hyvä pointti, jota en ole aiemmin huomannut nostettavan. Jos se intialainen koodari (tai pizzanpaistaja) tuo mukana puolisonsa ja lapsensa, perheenjäsenet pääsevät automaattisesti Suomen sosiaaliturvan piiriin, puoliso työttömyysturvalle tai kotoutumisrahalle ja lapsille lapsilisärahat, päiväkodit ja koulut.

Sellaisilla eduilla, jotka eivät tule työnantajalta vaan valtiolta, voi palkasta tinkiä aika paljonkin verrattuna suomalaisiin työntekijöihin.

Kustannukset Suomelle ovat tällöin nopeasti työntekijän verotuloista saatua korkeammat ja ehkä myös työntekijän tuottavuutta suuremmat. Pahimmassa tapauksessa - minkä tarveharkinnan tarpeettomuus saattaa aiheuttaa - yksi suomalainen joutuu lisäksi istumaan työttömänä.

Toki puolisokin voi lopulta työllistyä ja lapset jäädä Suomeen, joten sikäli heihin kohdistuva sosiaaliturva voi lopulta maksaa itsensä takaisin siinä missä kantasuomalaisillakin. Sikäli kokonaiskustannuksia on vaikea arvioida.

Ulkomailta palkattavilla korkean teknologian työntekijöillä, kuten siis koodareilla, on usein myös merkittäviä tuottavuussyitä, kuten miten he auttavat luomaan asiakassuhteita ulkomaille. Usein ohjelmistoyritysten asiakkaatkin ovat nimenomaisesti ulkomaisia, eli työntekijän palkka voi tulla sataprosenttisesti viennistä. Tällöin työntekijä – jopa perheineen – on Suomelle yksiselitteisesti plussaa.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Nyt kommentoijan kannattaa perehtyä asiaan uudestaan. Eihän kansanedustajan lakialoite, varsinkaan kun se tulee oppositiosta, etene mihinkään. Vain hallituksen esitys etenee.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Tärkeä lakialoite etenee oli sen tekijä vaikka kuka, jopa oppositiossa, vaikka harvinaista toki. Toisaalta vaikka olisi hallituksessa ei aloite etenee mihinkään jos on joku kumileimasin Sintu ts. hallituksessakin aloitteen taakse täytyy saada oikeat hallituspuolueet tässä kohtaa siis kokoomus ja keskusta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mä jotenkin ymmärrän sen, jos hallituksessa oleva puolue hehkuttaa jotain päätöstä hienoksi ja upeaksi, koska sillä voi sitten rehvastella äänestäjille.

Monesti sitä hehkutusta näkeekin tällä hetkellä juuri työllisyyden kehityksen nostamisesta.

Sitten kun vielä joku ministeri heittäisi sen tilaston, että montako niistä 115000 työllistyneestä on oikeita työllistyneitä, ja montako on täyspäiväisiä, osa-aikaisia ja sitten niitä, jota tekevät 1 tunti viikossa.

Tempputyöllisyys on kauhea valhe, ja toivottavasti siitä ei ole nyt kyse.

Minä kyllä Sampo Terhona jättäisin tämän hallituksen lakiesityksen hehkuttamatta, siinä on nimittäin ilmeinen vaara, että joutuu naurunalaiseksi, tosin, se taitaa olla tuttua jo ennestään.

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä

Jarille kommenttiin 8. Em. saatavuusharkinnan poistosta olevan lakialoitteen ovat allekirjoittaneet alla olevat kansanedustajat:

Helsingissä 29.9.2017

Anna Kontula vas
Juhana Vartiainen kok
Veronica Rehn-Kivi r
Emma Kari vihr
Tytti Tuppurainen sd
Markku Rossi kesk
Eero Suutari kok
Juha Pylväs kesk
Kalle Jokinen kok
Erkki Tuomioja sd
Katja Hänninen vas
Silvia Modig vas
Hannakaisa Heikkinen kesk
Martti Talja kesk
Pertti Hakanen kesk
Veera Ruoho kok
Marisanna Jarva kesk
Mikko Savola kesk
Ulla Parviainen kesk
Markku Pakkanen kesk
Aila Paloniemi kesk
Tapani Tölli kesk
Elsi Katainen kesk
Anna-Maja Henriksson r
Mikaela Nylander r
Mats Löfström r
Eva Biaudet r
Joakim Strand r
Stefan Wallin r
Thomas Blomqvist r
Mats Nylund r
Päivi Räsänen kd
Peter Östman kd
Saara-Sofia Sirén kok
Susanna Huovinen sd
Riitta Myller sd
Eeva-Johanna Eloranta sd
Pilvi Torsti sd
Ozan Yanar vihr
Krista Mikkonen vihr
Ville Niinistö vihr
Hanna Halmeenpää vihr
Jani Toivola vihr
Johanna Karimäki vihr
Jyrki Kasvi vihr
Outi Alanko-Kahiluoto vihr
Touko Aalto vihr
Heli Järvinen vihr
Pekka Haavisto vihr
Niilo Keränen kesk
Antti Kurvinen kesk
Markus Lohi kesk
Olavi Ala-Nissilä kesk
Pekka Puska kesk
Mikko Kärnä kesk
Ari Torniainen kesk
Mikko Alatalo kesk
Esko Kiviranta kesk
Eeva-Maria Maijala kesk
Timo V. Korhonen kesk
Sari Tanus kd
Antero Laukkanen kd
Harri Jaskari kok
Sari Raassina kok
Pertti Salolainen kok
Sanna Lauslahti kok
Outi Mäkelä kok
Timo Heinonen kok
Mari-Leena Talvitie kok
Sofia Vikman kok
Lenita Toivakka kok
Pia Kauma kok
Ben Zyskowicz kok
Jukka Kopra kok
Jaana Laitinen-Pesola kok
Markku Eestilä kok
Kauko Juhantalo kesk
Lasse Hautala kesk
Petri Honkonen kesk
Mirja Vehkaperä kesk
Maria Guzenina sd
Anne Kalmari kesk
Hannu Hoskonen kesk
Antti Rantakangas kesk
Harry Harkimo kok
Susanna Koski kok
Sari Multala kok
Anne-Mari Virolainen kok
Sari Sarkomaa kok
Hanna Kosonen kesk
Eerikki Viljanen kesk
Ilkka Kanerva kok
Eero Lehti kok
Matti Vanhanen kesk
Tuomo Puumala kesk
Anders Adlercreutz r
Satu Hassi vihr
Olli-Poika Parviainen vihr
Sinuhe Wallinheimo kok
Antero Vartia vihr
Eero Suutari kok
Elina Lepomäki kok
Jaana Pelkonen kok

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Ei se silti etene mihinkään. Se on hallitusohjelmassa sovittua, että saatavuusharkinnasta EI luovuta tämän hallituksen toimesta. Ei vaikka siellä onkin nuo nimet.

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

Olen tähän asti luullut, että ylintä valtaa Suomessa käyttää eduskunta. Onneksi täältä Puheenvuorosta opin, että ylintä valtaa käyttää hallitusohjelma. "On sovittu" tuo ummehtuneen tuulahduksen Kekkoslovakiasta meille riittävän vanhoille se aika muistamaan. Turvat kiinni rivissä, me on poikien kanssa jo sovittu tämä juttu.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#21

Luovutan. Jos ei ymmärrä sitä, että se mikä on hallitusohjelmassa sovittu, niin sitä ei muuteta kuin yksimielisesti ja sellaista ei tässä kokoonpanossa tässä asiassa löydy.

On kokonaan eri asia mitä seuraava hallitus päättää esittää ja seuraava eduskunta sitten päättää. Näillä näkymin(niin moni puolue tuntuu sitä ajavan)tarveharkinnasta luovuttaneen vaikkei se edes ole se ongelma. SDP on aika ratkaisevassa roolissa tämän suhteen. Jos siis ovat hallituksessa ja sitä ennen hallitusneuvotteluissa joissa tämä linjattaneen.

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen Vastaus kommenttiin #24

Minä taas ymmärrän asian niin, että jos eduskunta säätää jonkin lain, se tulee voimaan täysin riippumatta siitä, onko siitä riviäkään hallitusohjelmassa. Tätä tarkoittaa ylimman vallan omaaminen, ja se on siis eduskunnalla. Tätä ei muuta ahkerakaan sössöttäminen hallitusohjelmasta.

Terhon johtaman virhemarginaalin ei tosiaan tarvitse paljoa päätään vaivata seuraavan hallituksen tekemisillä.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Jussi, lue tarkkaan, mitä Jari Lindström kommentissaan toteaa. Haluammepa tai emme, jokaikinen eduskunnassa tätänykyä oleva puolue toteuttaa puolue- ja/tai ryhmäkuria, siitäkin huolimatta, että perustuslakimme mukaan kansanedustaja toimessaan on velvoitettu noudattamaan ainoastaan omaatuntoaan ja valtakunnan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Koska näin on, ja hallituspuolueilla on joko parlamenttikauden päättymiseen tai mahdolliseen mutta hyvin epätodennäköiseen kaatumiseensa asti eduskunnan enemmistö, se vain menee niin.

(Miksi tämän tiedän ja miksi olen niin varma? Olin eduskuntavaaliehdokkaana IPU:n Pirkanmaan piiristä 2015 ja IPU:ssa ei ole puolue- eikä ryhmäkuria. Sen ohjelma on ainoa, jonka minä allekirjoitan kokonaisuudessaan yhä tänäkin päivänä asiasisällön vuoksi ja toissijaisesti juuri tuon itsenäisyyden vuoksi: sen on riitettävä että ehdokas sitoutuu puolueen ohjelmaan. Näin pitäisi olla jokaikisessä puolueessa, jotta demokratia todellisesti voisi toteutua. Niin ei vain ole, mutta se onkin kokonaan toinen keskustelu.)

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen Vastaus kommenttiin #31

Perustuslaki ei puhu omatunnosta mitään, vaan asia ilmaistaan näin:
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Minun mielestäni Lindström yrittää tyrkyttää ajatusta, että hallitusohjelma olisi jotenkin painavampi kuin eduskunnan enemmistön tahto. Todellisuudessa näinhän ei ole tilanteissa, joissa ne ovat ristiriidassa. Tosin jos hallitusohjelma on huolellisesti tehty, sille pitäisi olla helppoa saada hallituspuolueiden kansanedustajien tuki. Tosin hallitusohjelmassa ei käsittääkseni ollut sanaakaan siitä, että ulkoministeri saisi heitellä soolokeikkoja ulkomailla, mutta tästä huolimatta hallituspuolueiden rivit ammuttiin suoriksi äänestyksen alla. Tämän hillotolpan halaamisen perusteleminen hallitusohjelmalla on jokseenkin hankalaa.

Mikä käytännön ero on sitoutumisella puolueen ohjelmaan ja ryhmäkurilla? Äkkiseltään ne kuulostavan kovin samoilta.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu Vastaus kommenttiin #33

JS: "Mikä käytännön ero on sitoutumisella puolueen ohjelmaan ja ryhmäkurilla? Äkkiseltään ne kuulostavan kovin samoilta."

Minä en ole poliitikko, olin tuon kerran ehdokkaana ja lyhyesti ensimmäistä kertaa elämässäni ylipäänsä puolueen jäsenenä. Jos siis kaipaat asiantuntijalausuntoa, sellaisen tarvitset muualta. Totean vain, että sitouduin puolueen ohjelmaan, tuossa tapauksessa eduskuntavaaliohjelmaan ja puolueen yleisohjelmaan. Oletetaan, että minä tai joku muu olisi edustajana Arkadianmäellä. Mitä ikinä sellaisia asioita, jotka eivät suoraan saa vastausta puolueen yleisohjelmasta tai eduskuntavaaliohjelmasta, olisin toiminut vain ja ainoastaan lakiemme, ml. perustuslaki, mukaan. Sellaista, josta ei todeta mitään, ainakaan suoraan, minkään puolueen ohjelmissa, voi olla paljonkin. Tämän(kin) maan demokratia on tosiasiassa paljossa sitä, että ryhmäpuheenjohtaja ohjeistaa, miten äänestetään - tai muuten seuraa sanktioita. Kunnanvaltuustoissa ollaan saman dilemman äärellä.

Elämme demokratuurissa, joka merkitsee demokratian ulkoista muotoa, mutta sisältö on diktatorinen. Termi ei ole virallinen etkä löydä sitä sanakirjoista, loin sen joskus selventääkseni itselleni omaa ajatteluani, mutta toki termi saisi puolestani tulla yleiseen käyttöön ja löytää tiensä sanakirjaan.

Lyhyesti: pelkästään puolueen ohjelmaan sitoutuminen jokaisessa puolueessa mahdollistaisi demokratian. Puolue- ja ryhmäkuri estävät demokratian mahdollisuuden (vaikka ulkoisesti demokraattiselta näyttääkin, kuten on tarkoituskin).

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson Vastaus kommenttiin #34

Tämä viestiketju osoittaa kuinka poliittisten puolueitten ryhmäkuri halventaa maamme demokratiaa.

Kansaa ei johda eduskunta eikä hallitus vaan kasvoton joukko poliitikkoja joiden ohjeita totellaan sokeasti ryhmäkurin nimissä.

Hienoa että ministeri Lindström tuo totuuden kaikkien US lukijoitten nähtäväksi.

Mielestäni ryhmäkuri pitää kieltää koska se estää äänestäjien äänen kuulumisen oman kansanedustajansa välittämänä.

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä

Jari, mitkä olivatkaan hallituksen perustelut sille, että em. lakialoitteen mukaisesta saatavuusharkinnasta ei luovuta?

Huomaathan myös, että "Vaalikauden päättyessä käsittelemättä olevat hallituksen esitykset ja lakialoitteet raukeavat". Sekö olisi nyt tarkoitus?

https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/lainv...

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Se, että tarveharkinta ei ole SE ongelma. Siitä vain kuvitellaan olevan jokin ”hopealuoti-efekti”, joka ratkaisisi ongelmat. Itse asiassa se voi jopa tuoda niitä lisää kuten Ruotsissa kävi.
Ihmiset menivät nimittäin ihan muualle kuin väitettyihin työvoimapula-aloille.

Lisäksi, Harmaan talouden valvonta, työehtoineen, olisi laitetteva aivan eri kuosiin. Siis sinne pitäisi laittaa lisäresursseja.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Kuinka lentelivät serpentiinit ja poksuivat skumppapullot silloin, kun laki hallintarekistereistä runnottiin läpi ties monnennellako yrittämällä... niin siitä harmaan talouden torjunnasta jos vielä...

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Tässä olen Lindströmin kanssa ihan samaa mieltä. Ainoa ongelma on vain hänen konditionaalinsa. Aiemmin persulit ja nyttemmin sinikot eivät ole tehneet asialle yhtikäs mitään vaan pikemminkin helpottaneet yhdessä muun hallituksen kanssa harmaata ja jopa mustaa taloutta m.l. työehtosopimusten ja työlakien valvonta. Pikemmin te olette kunnostautuneet sopimusyhteiskunnan romuttamisessa kuten jälleen kerran tässä potkulakikahakassakin nähtiin.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Mielenkiintoinen tämä ministerin Terhon pelisilmä. Ollaan saavutettu jotain, mitä on kuvattu välirauhaksi ja nyt tarvittaisiin sopuisaa etenemistä asiassa eikä suinkaan ilakointia ja voittajaksi julistautumista. Onnistut jatkamaan kahtijakavaa politiikkanne heti sovun tultuakin. Tämä ei anna kovin hyvää kuvaa toiminnastanne.

Varsin varjoon julkisuudelta jäi lainsäädännön arviontioneuvoston lausunto eiliseltä, joka osoitti JÄLLEEN kuinka heikoilla eväillä hallitus on liikkeellä väittäminensä kanssa.

https://vnk.fi/artikkeli/-/asset_publisher/arvioin...

Arviontineuvosto toteaa mm:
"Arviointineuvoston näkemyksen mukaan hallituksen toimeksianto ja
olettama irtisanomiskynnyksen ongelmallisuudesta näyttävät sitoneen virkamiesvalmistelua siten, että edellytykset vaihtoehtoisten ratkaisukeinojen ja niiden vaikutusten monipuoliseen arviointiin heikkenevät."

Kokonaisuudessaan lausunnon voi tiivistää s.e. ei olla onnistuttu perustelemaan hallituksen olettamia ja ollaan menty pelkillä olettamilla eteenpäin.

Ollaan edetty olettamilla, jota tuntuvat olevan SY:n syöttämiä ja hallituksen purematta nielemiä. Kyseessä on ollut tällöin ideologinen hallituksen hanke, jonka todelliset näytöt työllisyyden parantamiseksi ovat olemattomat. Tällaisella tuuballa päädyitte sitten saamaan riidan aikaiseksi.

Suosittelisin ministereitä Terho sekä kommentoinnissa mukana oleva Lindström hartaudella lukemaan arvion ja miettimään miten meni noin omasta mielestä ennenkuin voittajiksi julistaudutte aiheuttaen lisää hallaa yhteistyölle jatkiossa.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Sama tuli itsellekin mieleen. Peruskoulun historiassa jo kerrottiin että natsien nousun yksi keskeisimmistä tekijöistä oli se, että voittajavaltiot rupesivat hieromaan sontaa Saksan kasvoille. Taistella kai välillä saa mutta sitten kun se on ohi, pitää rakentaa rauhaa.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Totta kai se luetaan ja sitä suorastaan edellytetään.

Käyttäjän timoharju kuva
Timo Harju

Siis luetaan. Mutta miten on luetun ymmärtämisen laita?

Arviointineuvosto sanoo selvällä suomella, että hallituksen toimeksianto on sitonut virkamiesvalmistelua siten, että edellytykset vaihtoehtoisten ratkaisukeinojen ja niiden vaikutusten monipuoliseen arviointiin heikkenevät.

Mitä tämän luulisit tarkoittavan, Lindström? Rupeaa hiljalleen olemaan kuppi täynnä tätä kiemurtelua.

Ja Sampo Terho... puhumatta paras.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Ay-liikkeen taitamattomuus saa järkevänkin lakon vaikuttamaan juurihoidolta -HS

~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005878527.html -

...

Ilkka Luoma kommentti 27.10.2018 - 8:02:

Kahden reilu viisi vuotiaan tytön isänä en huomannut mitään ongelmaa kohdaltamme yhden päivän lakosta päiväkotien suhteen, tytötkin iloitsivat, kun oli jogurttia tarjolla reippaasti - päiväkodissa. Aamukin meni tyttöjen mukaan kivasti, kun tukeva aamupala syötiin kotikeittiössä päiväkodin sijasta, tosin meno päivähoitoon viivästyi 15 minuutilla.

Lakko oli asiaa, hallituksemme oli ylittänyt jo moraalisenkin rajan ja jättänyt toveriyhteisön osattomaksi yhteistyöstä aihealueella, joka ehdottomasti kuuluu toveriyhteisölle ja työnantajille, oltiinhan edunvalvonnan itseoikeutetulla neuvottelualueella.

En ole demari, silti kannustin taloyhtiössämme asuvaa tunnettua demaria pitämään nyt periaatteista kiinni, vaikka yleislakkoon saakka. Nyt olisi ollut paikka pitää kaikki lailliset keinot luvallisina. Olihan kysymys suurimmasta kansalaisryhmästämme - toveripiiristä.

Suurlakkoa ei tullut, järki voitti ja hallitus perääntyi tunnustaen tovereiden neuvottelu- ja valmistelussa mukana olon tasa-arvoisen oikeuden. Demarit olivat tällä kertaa oikeassa ja kävivät systemaattisesti taistoon edenvalvontaoikeutensa puolesta - Vasemmiston kanssa.

Kyse ei oikeastaan ollut politiikasta, vaan suuren enemmistön oikeudesta pitää puoliaan. Uhkaava pilvi ilmestyi Akavan Sture Fjäderin suusta - sammakkona, jonka tosin pyysi pikapikaa anteeksi.

Työntekijöiden pitää saada samaa palkkaa samasta työstä, jos osaaminen ja tuloksenkyky ovat samalla tasolla. Mutta! Olemme maailmanlaajuisessa työn uudelleen jaon taistelussa! En ole edelleenkään demari, eikä roboteilla ole edunvalvontaa.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Suomalainen työllisyys voitti - hallitus ei saanut yrittäjien tahtoa läpi

Eduskunnallahan piti olla luottamus säätää lakeja kuten tykkää...?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Terho se jatkaa vaellustaan harhaisessaan maailmassaan.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

On todettava, että Siniset ovat täyttäneet paikkansa hallituksessa huomattavasti paremmin kuin odotin. Olihan se toki (mielestäni) sen aikaisen PS kokoonpanon ykköskaartia. Erityisesti plus pisteitä saa työministeri. Onhan tämä hallitus six päckiin verrattuna yrittänyt eri tavalla ja saanut myös vietyä useita asioita merkittävästi oikeaan suuntaan. Missään tapauksessa ei toki täydellistä työtä. Mutta eipä semmoiseen ole kyllä tottunut ennenkään.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@20. Röhönaurua. Kirjoitit aika koomisesti vai olitko tosissasi?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja myös röhönauruun. Toivottavasti ei ollut pullaa suussa.Tukehtumisvaaran takia.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #43

Huutonaurua.

Turunen on synnynnäinen koomikko.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson Vastaus kommenttiin #59
Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

"SDP:n puoluetoimistolla kihistään varmaan kiukusta, kun SAK:n herrat päättivätkin laittaa Suomelle kalliin vaaliaseen takaisin koteloon."

Virhemarginaalipuolueen suunnalta ei sitten varmaan kuullakaan ruikutusta siitä, kuinka SAK tekee vain ja ainoastaan demarien vaalityötä.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Totisesti outoa ajattelua hehkuttaa työllisyyden voittoa, kun helpotettiin töistä irtisanomisia.
Moiseen ylistysvirteen ei kykene edes kokoomusministeri.

Sekö on Terhon mielestä suomalaisen työllisyyden voitto, että hallitus laajensi helpotetun irtisanomisen alkuperäisen alle 10 hengen yrityksien sijasta kaikkiin yrityksiin?

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Yrittäjä tietää ketä kannattaa pitää töissä ja ketä ei. Siis, vain yrittäjä tietää omassa firmassaan nuo asiat ja niistä ei tarvitse yrittäjän kysellä työntekijän mielipidettä. Yrittäjällä pitää olla oikeus antaa kenkää aina tarpeen mukaan. Yrittäjä ei ole sosiaalitoimisto. Tämä tulisi työntekijän ymmärtää ja niin sen järkevä työntekijä ymmärtääkin. Tämä sossuille ja ay änkyröille tiedoksi.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Taattua viihdyttävää Sinistä kommentointia.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #60
Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #61

Vakavalla naamalla esitettyä viihdettä.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #63

Varmaan sinun ja monen muunkin sosialistin...

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #64

Jos totuus on Leskisen mielestä sosialismia niin sitten kannattaa loikata sinisistä sosialistien leiriin.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #66

Onneksi kasvoin ja vartuin vennamolaishenkisessä kodissa ja olen edelleen työtä ja yrittäjyyttä tukeva ja ymmärtävä isänmaallinen mies...

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #67

Saattaahan siellä nykyisten sosialistienkin joukossa olla aivan samanlaisella taustalla siunattuja ihmisiä kuin Leskinen itse.

Ihmiset vaan kehittyvät eri tavoin.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Persut ja Siniset myötäilevät Keskustaa ja Kokoomusta eläkkeiden ja palkkiovirkojen toivossa. Tässä Erkki Pulliaiselta hyvä kirjoitus Keskustan pääministerien yhteisestä linjasta viimeisiltä ajoilta :

https://blogit.kaleva.fi/erkin-areena/kolmikanta-t...

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Huikea kommentti. Tosin aivan kuutamolla, mutta viihdyttävä

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila
Käyttäjän MattiKouri kuva
Matti Kouri

Tässä meilä ministeri ja puolueen puheenjohtaja, joka polttaa sillat ei pelkästään takaansa vaan myös edestään:-)

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

On hienoa, että hallitus käytännössä veti takaisin kohtuuttoman ja perusteettoman esityksensä pienten yritysten irtisanomisten helpottamisesta. Luulisi työministeri Jari Lindströmin (Sin.) ymmärtävän (vaikka ministeri Sampo Terho (Sin.) ei ymmärräkään tai ainakaan myönnä), miten kohtuuttomilta monenlaiset työehtojen kiristykset tuntuvat erilaisia kiky-kiristyksiä kokeneilla varsinkin naisvaltaisilla aloilla.

Tässä kriisissä hallituksen kannatti antaa periksi. Ei siis tarvita uutta lakia vaan uusia toimintalinjoja, jotka neuvotellaan yrittäjien ja työntekijöiden edustajien kesken. Ja tulos on yrityksen kannalta sama kuin lakiehdotuksella. Arvostettu emeritusprofessori Sixten Korkman on samoilla linjoilla.

Ministereilläkin tulee olla oikeus muuttaa mieltään, jos tuli kiireessä valinneeksi väärän linjan oikean tavoitteen saavuttamiseksi.

Sitä paitsi, arvoisat ministerit, ei ole moraalitonta kääntää takkia. On moraalitonta olla kääntämättä takkia, jos tilanne muuttuu ja tulee uusiin ja terveempiin ajatuksiin.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

"On hienoa, että hallitus käytännössä veti takaisin kohtuuttoman ja perusteettoman esityksensä pienten yritysten irtisanomisten helpottamisesta."

Hallitushan päinvastoin laajensi esityksensä irtisanomisen helpottamisesta koskemaan kaikkia yrityksiä.

Käyttäjän hoikanpoika kuva
Ari Mikkola

Outoa keskustelua. Eikös hallitus yrittänyt tuoda lakiin jo voimassaolevan oikeuskäytänteen eli että pienissä yrityksissä irtisanomisperusteet on erit kun suuressa yrityksessä. Ensin rajana olisi ollut 20 henkeä, sitten 10..
Ja nyt lakkoilun jälkeen lain henkenä kirjataan että pienen yrityksen irtisanomisperusteet on erot kuin suurella ja vakavaraisella..

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Terho laukoi joki aika sitten kuinka Sak on demareiden ja Rinteen talutusnuorassa ja kuinka sak tekee demarien vaalityötä. Olikohan ministeri oikeassa. Ei. Puhui täyttä höttöä ja nyt hehkuttaa kuinka hallitus ja työllisyys voittivat. Sekin täyttä höttöä. Työllisyyshän ei paranen tuolla irtisanomisen "helpottamisella", ainut joka niin väittää on ministeriön värittynyt arvio.
Karenssit tippuvat kuukaudella joka oli ay-liikkeen aikaansaannos, ei hallituksen. Toki ne karenssit voisivat tippua muutamaan päivään kuten ruotsissa ja tanskassa (ainahan täällä vaaditaan tekemään kuten naapurimaissa miksei siis tässäkin)

Kolmikanta on hyvä paikka viilata tätä esitystä vielä parempaan suuntaan ja niin ollaankin jo seuraavissa vaaleissa jossa vasemmisto nousee valtaan ja voidaan unohtaa koko tämä lakihanke ja kuopata aktiivimallit ja muut.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Loppujen lopuksi tässä ei kukaan saanut muuta kuin nahkavoiton ja nyt ollaan muutenkin jo siinä tilantteessa, että työllistyminen ei etene, jollei näille vaikeasti työllistyville ja muuten vain kotona viihtyville keksitä jotain, mikä tekee työn teettämisen, sekä työn tekemisen kannattavasksi.

Ei kukaan työnantaja palkkaa vajaakuntoista työntekijää (esim. kielitaidotonta maahnmuuttajaa, tai vaikkapa kehitysvammaista, jolla on työn tekemisen rajoitteita), jollei siitä tarjota hänelle jotain vastineeksi. Yhtä vähän sohvalla viihtyvä kaveri viitsii lähteä liikenteeseen työn vuoksi, jos siitä ei hänelle jää muuta kuin rupia P````seen.

Kyllä tämä pitäisi jo hallituksessakin ymmärtää, vaikka siellä tuksin kellään on henkilökohtaista kokemusta asiasta.

Aino ratkaisu näiden ihmisten työllistämisessä on työn tekemisestä palkitseminen, nykyisen rankaisukäytännön asemaasta. Nykysysteemissä vähäinenkin oma-aloiteisuus ja yritteliäisyys näyttäytyy rangaistavana tekona ja siitä saa kärsiä mahdollisesti vielä seuraavanakin vuonna veronpalautusten mentyksen muodossa (ihannäin pilkkua piippien) ja vähintäänkin siitä saa rangaistukseski hirveän virastohässäkän. Ja mikä pahinta, siitä ei jää käteen latin latia.

Asumistuet menevät ja niitä saa hakea uudelleen, karenssit paukkuvat ja kaikki se, mitä mahdollisesti on ansainnut ylimääräistä työssäoloaikana, lasketaan henkilölle tuloksi niin kauan, että se takuulla on ulosmitattu häneltä kaikkineen, eikä työn tekemisestä ole jänyt mitään käteen. Vain tuulen huuhtoma p```se.

Ja, jos et ole muistanut elää nuukasti sinä aikana, kun olet ollut työssä ja olet vikkapa hankkint jotain kipeäsit tarvitsemaasi kotiin, olen muutaman kuukauden työjakson jälkeen todella lirissä, sillä maksat sitä työssä ansaitsemaasi hyötyä yhteikunnalle taksin kenties kuukausia.

Näin se menee,vaikka monikaan ei sitä tiedä, eivätkä nämä täälläkin päätään akovat ihmisetkään sitä näytä tietävän. Tuskin edes tämä ministeri, joka aina paasaa, että "työn tekeminen kannattaa kaikissa tapauksissa". Voin sanoa, että ei kannata.

Sitten on tämä ulosotto-ongelma. Se on myös yksi työn tekmisen este. Et voi mennä työhön, jos et saa siitä palkaa rutkasti yli minimipalkan, sillä palkasta ulosmitattava osuus on niin suuri, että sillä lopulla ei elä ja esim. toimeentulotuki ei hyväksy ulosottomaksuja menoksi, joten olet omillasi. Sen sijaan päivärahasta ulosottoa ei voi suorittaa.

Kyllä nämä "negatiiviset kannustimet" ja tässä vain nämä kaksi, ovat yksi suurin syy siihen, miksi meillä on ja pysyy tämä työttömien kaarti vakiona, vaikka ministerit ja Ay-liike miten kansaa sumuttaisivat ja huultaan heiluttaisivat.

Ei auta, vaikka näitä reppanoita kuritettaisi miten, eikä auta, vaikka heitä "koulutettaisi" miten, jos ei raha liiku siinä välissä oikeaan suuntaan, ei mitään lopulta tapahdu. Nyt se menee näiden turhien hankkeiden pyörittämiseen (lue huijarikoulututtajille ja kiusalla hyppyyttämiseen) sen sijaan, että se käytettäisi siihen, missä sillä olisi oikeasti vaikutusta työllistymiseen.

On monia töitä, jossa nämä vajaakuntoisetkin pärjäisivät, mutta kuka palkkaa vajaakuntoisen tai kielitaidottoman, jos hänellä on samalla palkalla mahdollisuus palkata osaavaa väkeä? Tai kääntäen, kuka menisi työhön,jos hänelle koituu siitä vain harmia ja taloudellista tappiota.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät voi lähteä edes työn hakuun, kun ei heillä ole vaatteita, niin miten he menisivät työhön, jos ei heillä ole niitä. Eläminen kodin ulkopuolella maksaa enemmän ja lisäksi tulevat matkakustannukset ja niin edelleen.

Nämä kaikki tuntuvat teistä toisarvoisilta, kun teillä ei ole mitään hajua siitä, mitä on köyhän arki, mutta jos edes hetkeksi laskeutuisitte sieltä norsunluutorneistanne ja tulisitte tänne maan pinnalle, niin voisitte yllttyä ja samalla voisitte oppia katsomaan näitä asioita hieman toisesta perspektiivistä.

Aina käyhä ei ole laiska, vaan hänellä ei yksinkertaisesti ole enää normaalin elämän edellyttämiä mahdollisuuksia toimi yhteikunnassa ilman OIKEANLAISTA TUKEA, MIKÄ PALAUTTAISI HÄNET ENSIN TAKAISIN SIELTÄ EPÄIHMISEN KURJUUDEN ALHOSTA. Siitä monestikin on kyse, vaikka tämä kuulostaa ehkä absurdilta näin hyvinvointivaltion näkökulmasta, mutta tämä on valitettava totuus.

Kaikki köyhät eivät ole juoppoja, eivätkä he ole välttämättä köyhiä omasta tahdostaan, eivätkä edes huonouttaan, vaan kerran pudonnut halutaan yhteiskunnan voimin pitää siellä alhaalla vaikka väkisin, sen sijaan, että se sama työ tehtäisi hänen auttamisekseen siltä ylös.

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin

Lindströmille pieni peukku siitä että jaksaa ”jalkautua” kansan pariin keskustelemaan.

Sitä en kyllä tajua että miksi ministeri tekee sitä toisen ministerin puheenvuorossa, miksei Terho keskustele täällä?

Toivon sinulle Jari Lindström jatkoa kansanedustaja mutta vaihda nyt hyvä mies puoluetta, sinisten kanssa ei pitkälle pötkitä.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Siinä onkin ihmettelemistä.
Jos Lindströmillä ja Terholla on itsesuojeluvaistoa, niin molemmat ovat ennen vaaleja nöyrästi kokoomuksen ovella kysymässä ehdokkuutta. Molemmille poliittinen koti. Eri asia, huolitaanko. Soinista tulee todennäköisesti suurlähettiläs kun ehtii ulkoministeriössä pestin itselleen petaamaan.

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä

Jussi Nummelinille: Kun ihmettelet, miksi Jari L. vastailee täällä Sampon blogissa, niin syy on ilmeisimmin se, että kommenttini nro 7 hänet siihen hieman provosoi.

Kommenttini 7 koskee siis matala-palkka-alojen saatavuusharkinnasta tehtyä lakialoitetta, jota siniset eivät halua viedä eteenpäin, vaikka aloitteessa on tarvittava määrä allekirjoituksia sen eteenpäin viemiseksi.

Persut myös vastustavat ko. saatavuusharkinnan poistoa. Ks. aiheeseen lisää alla:

http://kirsiomp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263217-ar...

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Jari Lindströmiä on kiitettävä että hän keskustelee tällä palstalla. En muistaakseni ole nähnyt kenenkään muun ministerin vaivautuvan tänne vaikka ovat jotain mielipidettä julkaissutkin blogin muodossa. Poliittisesti voidaan olla eri leireissä mutta asioista keskusteleminen vie eteenpäin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Suomalainen työllisyys voitti?

Hauska otsikko, kun tuon lain perusteella ei saada yhtään uuttaa työllistynyttä.

Poliitikot eivät valehtele, mutta muunneltua totuutta sitten viljelläänkin hartaasti. : )

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Ehkä tuolla lauseella viitattiin siihen, että ne, joilla vielä saattuu töitä olemaan, saavat tehdä sitä, eikä tarvitse mennää kaikkien osapuolten kannalta jäjenvastaiseen lakkoon. Muutahan tossa ei oikeastaan tapahtunut, kun hallitus tyytyi nahkapäätökseen ja Ay-väki sai taputella taas suuria karvaisia käsiään. Nolla plus nolla on nolla.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Ensikevään eduskuntavaaleissa SDP ja Vasemmistoa äänestävä valtuuttaa oman kansanedustaja ehdokkaan lisäksi todelliset AY liikkeen taustavoimat tarvittaessa jopa rajuun voimakäyttöön ohi edustuksellisen demokratian lainsäädännössä, omaksi mieluisaksi laiksi.

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

Tätä asiaa ei nyt ehdi kommentoida, on niin kiire lähteä äänestämään maakuntavaaleissa.
Joko äänestyspaikat ovat auenneet ja sinisten vaalikahvit keitetty?

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Turhaan Olli kuikuilet maakuntavaalin äänestyspaikkaa sillä kuten Vihreiden ex puhis Osmo Soinivaara sanoi kirjassaan että Sosialidemokraatti neliraajajarruttaja ja jumiuttaja Krista Kiurua on syyttäminen kun et pääse äänestämään tänään.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Okay, hyvä että joku voitti. Nyt sitten seuraavaksi aktiivimalli2:nen maaliin, jotta saamme ihmiset aktivoitua työmarkkinoille.

Voin jo nähdä helsinkiläisen "minihipin" naaman ilmeet kun tarjotaan työtä.

Työpaikka ilmoitus:

Destia on Suomen suurin infra-alaan keskittynyt yhtiö, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää liikenneväylien ja ratojen sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä.

Työnkuvaus:

Haemme tieosuudelle 971 (Inari-Näätämö) osaavaa ja nuorekasta työvoimaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 29.10.2019-31.04.2020. Tehtävänäsi on toimia aurauskeppinä.

Odotamme:

Odotamme sinulta teknisen alan koulutusta, mutta plussana voidaan katsoa ydinfyysikon koulutuksen.

Tarjoamme:

Tarjoamme itsenäisen työympäristön ja monipuoliset henkilöstöedut kuten lämpimät vaatteet, luettavaa ja tietysti taskulampu sekä ammattitaitoiset työkaverit.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Meinaatko hakea, riittääkö koulutus?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Sen verran dille olen, että jätän viisaimmille.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Risto Laine. "Odotamme sinulta teknisen alan koulutusta, mutta plussana voidaan katsoa ydinfyysikon koulutuksen." Jatkaisin tättä lausetta niin, että "muussa tapauksessa katsomme voivamme alentaa palkkatasoasi tuntuvasti ja joudut opiskelemaan alan kantapään kautta".

Juha Hämäläinen

Hallituksen toimilla ei ole mitään merkitystä työllisyydelle. Tämän tosiasian tiedän omasta pitkästä kokemuksesta yrityselämässä.

Töitä syntyy vain tarpeesta työllistää eli kunkin työnhakijan osaamiseen kohdistuvasta kysynnän kasvusta.

Hallitukset ja virkamiehet vaikuttavat työllisyyslukuihin valheellisesti kirjaamalla työllistyneeksi väärin perustein ihmisiä, jotka eivät ole oikeasti työssä, jolla tulevat toimeen.

Käyttäjän TapioTuomisto kuva
Tapio Tuomisto

Pääasia että AY- liike veti hallitusta kölin alta kuusi nolla..ja siniurveloiden mielipidettä ei kukaan edes kysynyt..hyvästi pellet ja nauttikaa näistä muutamista kuukausista ennen sopeutumiseläkettä. Antti Rinne nauraa kasakan naurua hallituksen hölmöilylle..ja kannatus nousee..siniurveloiden kannatus nousi viime kuussa vihdoin yli 0,025%..onnittelut!

Uutiset | Pääkirjoitus I Iltalehti
Pääkirjoitus: Tänä syksynä taisteltiin vallasta, ja sen taistelun voitti ay-liike.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Seuraava on punavihreä hallitus. Äänestäjät eivät ole äänestämässä uutta vaihtoehtoa, vaan tyytymättöminä vaihtamassa huonoa pois. Siniset ovat putoamassa eduskunnasta.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Terho kirjoitti otsikossaan sosialisteista mutta tekstissä itsestään A.Rinteestä ja demuleista. Voi tätä yhteiskunnallisen ja aatehistoriallisen tietämyksen ohuutta. Oikeasti suomalaisista demuleista ei löydy sosialistisuutta häivääkään. Sen hävitti jo V.Tanner kumpplaleineen aikoinaan.

Demuleiden ohjelmista ei löydy sosialismin konkretiaa, vain löysiä mainintoja arvoista kohoamisesta, ihan kuten vassuleillakin. Puolueen nimestä se vielä löytyy mutta siihenkin monet ovat ostamassa lisävokaalia. Vielä vanha puolue Forssassa osasi sen sanoa: "... tuotannon välikappalten siirtymisen yksityisomaisuudesta kansan omaisuudeksi tulee olla sen [= köyhälistön] päämääränä, valtiollisen vaikutusvallan valloittaminen keinona sen taistelussa työväenluokan vapauttamiseksi." Mutta ei ne nyt enää.

Käyttäjän RistoYlnen kuva
Risto Ylönen

Kirjoitus on 2014 Kansan Uutiset kun työttömiä oli 350.000

Työttömiä on 2018 syyskuun lopussa 170 000

Työttömyys on vähentynyt siis 4 vuodessa 180.000 !!!

Ei työllisyyden kasvua voi selittää maailmantalouden kasvulla, kuten vasemmisto esittää?

"Pahinta on suurtyöttömyyteen sopeutuminen, ikään kuin 350 000 työtöntä olisi Suomessa normaalia. Euroalueella on lähes 19 miljoonaa työtöntä. Se on taantuvaa teollisuusaluetta, jonka ulkopuolella menee paremmin. Timo Soini on valitettavan oikeassa sanoessaan, että ”euroalueen ulkopuolisissa Euroopan maissa talous kasvaa, mutta euroalueella ei kohta kasva enää muu kuin rikkaruoho” (Kansan Uutiset 18.10. 2014)

Pelkän EU-jäsenyyden kriitikotkin voivat niellä, kun sen tukena oli kansanäänestys. Mutta Suomen liittäminen euroon oli anteeksiantamaton erehdys. Seuraukset ovat olleet tuhoisia. Suomessa on väärä raha. Muut Pohjoismaat pärjäävät paremmin, eikä niiden tarvitse lähettää europankkitukiaisia Kreikkaan ja Espanjaan. Pitää vakavasti kysyä onko euro todella ”peruuttamaton”? Sen aiheuttamat inhimilliset kärsimykset ylittävät kipukynnyksen. Välimeren maissa ollaan menettämässä kokonainen sukupolvi, kun nuorisotyöttömyys on 50 prosenttia." (Kansan Uutiset 18.10. 2014)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset