Sampo Terho

Opposition budjettiteatteria

Eduskunnassa käydään tällä viikolla keskustelua ja äänestyksiä valtion ensi vuoden budjetista. Budjettikeskustelu on malliesimerkki siitä, mikä politiikassa on vialla. Se on puhtaasti puoluepoliittista teatteria. Nykyisen vaalikauden kieltämättä ikäviä leikkauksia arvostellessa on hyvä muistaa, että viime hallituksen toimesta leikattiin mm. koulutuksesta ja puolustusvoimilta.

Erityisen paljon syytöksiä on kuultu koulutusleikkauksista. Kyllä, niitäkin on jouduttu tekemään, mutta myös edellisellä vaalikaudella. SDP:llä oli edellisessä hallituksessa sekä valtiovarain- että opetusministerin salkku, mutta koulutuspanostusten sijaan SDP:n johdolla koulutukseen ajettiin miljardiluokan leikkauksia. Leikkausten lisäksi edellinen hallitus jätti perinnöksi velkaisen maan, jota nykyhallitus on onneksi kyennyt pelastamaan.

Toinen asia, joka saa budjettikeskustelun tuntumaan teatterilta on opposition ja erityisesti Antti Rinteen johtaman SDP:n puheet siitä, että heidän varjobudjetissaan esittämä vaihtoehto on hallituksen budjettia oikeudenmukaisempi, vähentää velkaantumista, korjaa ilmastonmuutoksen ja tuo maahan tasa-arvon.

SDP väitti vaihtoehtobudjetissaan vuodelle 2019 ottavansa yli 500 miljoonaa euroa vähemmän velkaa hallituksen talousarvioon verrattuna. Kerroin marraskuussa, että SDP:n varjobudjetti on valebudjetti. Nyt demarit ovat sen viimeistään osoittaneet, kun budjettiäänestysten kautta siirrytään tupailtapuheista valtiopäivätekoihin.

Antti Rinteen johtama SDP on jatkuvasti aliarvioinut useiden keskeisten panostustensa kustannukset. Esimerkiksi Rinteen eläkelupauksia tai maksutonta toisen asteen koulutusta ei esitetyillä summilla pystytä toteuttamaan. Demareiden budjettiin esittämistä talousarvioaloitteista löytyy myös useita liikenneinfraesityksiä, joita ei ole ollenkaan mainittu tai huomioitu varjobudjetissa. Pelkästään kahden suurimman esityksen yhteissumma on hieman vajaa 250 miljoonaa euroa eli ihan pienestä epäjohdonmukaisuudesta ei ole kyse. Haluaako demarit näitä hankkeita vai ei? Ilmeisesti vastaus on sama kuin Antti Rinteellä oli vaalitenteissä metsähakkuisiin: Rinteen mukaan hakkuita pitää samalla lisätä ja vähentää.

Tulopuolella demareiden esityksillä luodaan tyhjillä puheilla tyhjästä rahaa. Talousarvioaloitteita ei tulopuolelle ei ole jätetty käytännössä ollenkaan. SDP:n budjettimietintöön jättämässä vastalauseessa on kyllä tulopuolenkin lausumaehdotuksia, mutta monista puuttuvat summat ja esim. Sitran kassan tyhjennystä ei mainita ollenkaan. Moni SDP:n toimista toki onkin sellaisia, ettei niistä virallisiksi valtiopäivätoimiksi olisikaan.

Yhteenvetona: Tällä viikolla oppositio huutaa, ettei pidä leikata mistään (velkaantumisesta välittämättä), vaikka itse omalla vuorollaan leikkasivat mm. koulutuksesta. Hallituksessa talouden realiteetit pitää ottaa huomioon, jos ei haluta syödä lastemme pöydästä. Viime kuussa SDP väitti varjobudjetissaan, että vaikka heidän esityksissään rahaa jaetaan surutta, niin valtion velkaantuminen hallituksen budjettiin verrattuna kuitenkin pienenisi. Sekä meno- että tulopuolen osalta demareiden vaihtoehto ei kuitenkaan ole realistinen, laskelmat eivät täsmää. Antti Rinne on joko epärehellinen tai laskutaidoton – tai molempia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Tämä käyttämäsi leikkausten perustelu sillä, että edellisetkin leikkasivat on ehkä loogisesti huonoimpia koskaan. Jos edellisellä hallituskaudella kohdistettin leikkauksia johonkin hallinnon alueeseen kuten koulutukseen tarkoittaa se, että sen alueen rahoitusta on jo vähennetty eikä samaa pidä kurittaa lisää. Siksi koulutuslupaus tehtiin, että ei ENÄÄ tehtäisi leikkauksia koulutukseen, kun niitä on jo tehty. Ei pitäisi olla vaikea ymmärtää?

Tällä keinolla mm suomalaisyritykset leikkaamalla vuosi toisensa perään esim tuotekehityksestä ovat ajaneet kilpailukykynsä vaikeuksiin, kun uutta myytävää ei synny. Typerää ja lyhytnäköistä.

Jos leikkaukset samaan kohteeseen olisivat aina hyväksyttyjä sen perusteella, että edellinen hallituskin niin teki, niin mikä mahtaa olla noidankehän lopputulema?

Teatteria teet tässä ihan itse - suorastaan farssia.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Kaistakorpi, et ilmeisesti muista kuin neljän vuoden takaisia asioita. Miksi et muista niitä vaalilupauksia mitä demarit antoivat ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja peräti Jutta Urpilaisen allekirjoittamalla ja julkisuuteen tuomallaan kirjallisella lupauksella. Löydät varmaan tuon paperin jostakin, joten en niitä tässä kommentissani julkaise ettet syytä minua poliittisesta teatterista - suorastaan farssista.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Niin, ainoa argumenttisi on siis se, että joku muukin toisesta puolueesta on luvannut jotain, mikä ei toteutunut. Mutta ku Juttakin..

Tulee mieleen vanha sanonta: Jos muut hyppää kaivoon, niin hyppäätkö sinä perästä?

Ilmeisesti.

Toisen tekemä vääryys ei toimi oikeutuksena itse tekemälleen vääryydelle.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela Vastaus kommenttiin #5

Kaistakorpi, mikä sinun argumenttisi sitten on. Onko se vain muistaa, mitä 4 vuotta sitten luvattiin kaikkien puolueiden toimesta. Kyllä ymmärrän, että on tietysti erittäin kiusallista muistaa vielä suurempien lupausten toteutumattomuutta, etenkin demarien. Käyttämäsi sanonta sopii hyvin johonkin toiseen yhteyteen, ei tähän.
Muistathan myöskin Antti Rinteen tuoreita lupauksia, jotka ovat saaneet eteensä sanan, jos. Riittääkö jos sana vapauttamaan Rinteen vaalilupaustensa pettämisestä, mikäli ei pystyisi mahdollisena pääministerinä lupauksiaan pitämään.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #8

Luet argumentit ihan vaan siitä ensimmäisestä.

1. Hallinnonalaan oli jo kohdistettu leikkauksia aiemmin, joten sinne kohdistetut lisäleikkaukset johtavat ongelmiin. Voit itse lukea lehdistä, millaiseen tilanteeseen ollaan jouduttu, kun jengi opiskelee ammattiin vähäisellä lähiopetuksella itsekseen.

2. Koska leikkauksia oli jo tehty, annettiin lupauksia ettei niitä enää tehdä koulutukseen. Kuitenkin tehtiin samantien muutaman kuukauden sisällä lupauksesta. Sen sijaan luvattuja yritystukien leikkauksia ja uudelleenarviointeja ei kaikista suosituksista huolimatta saatu tehtyä yhtäkään. Siitä piti huolen viimeisenä Pekkarisen työryhmä.

On olemassa suora lupaus ja on olemassa ehdollisia lupauksia. En ole jaksanut seurailla rinteen sanavalintoja vielä tässä vaiheessa. Itsehän en ole demareiden kannattaja enkä näillä näkymin ole ketään sieltä äänestämässä. Heidän kritiikkinsä koulutusasiaan on silti oikeutettua ja huvittavalle asteelle ollaan jo päästy Sipilän kohti vaaleja lupailemasta tuhannesta uudesta opettajasta, kun omat leikkaukset ovat johtaneet vähintään sen määrän potkuihin.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela Vastaus kommenttiin #12

Kaistakorven argumentteihin sopii Mauri Sariolan kirjoittaman romaanin sanoma, totuus on armoton.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Juuri niin Kaistakorpi, mutta kun demareilla on huono laskupää, niin eivät osanneet leikata tarpeeksi. Varmaan siksi on pitänyt hieman parsia. Ja muuten siksi talous alkaa olemaan myöskin tasapainossa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Hyvin parsittu, nythän Sipilä kohti vaaleja lupailee tuhatta opettajaa lisää, kun omat leikkaukset ovat johtaneet vähintään saman määrän irtisanomiseen hallituskaudella. Nerokas ompelija.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Ongelmanahan tässä on nimenomaan se, että luvattiin ennen vaaleja olla leikkaamatta ja saman tien, kun oli tultu valituksi, leikattiin. Sellaiselle menettelylle on suomenkielessä nimitys. Se on petos.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Nurmi, lue edellinen kommenttini. Saatta koskea sinuakin.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Niin, jos blogisti olisi otsikoinut ”budjettiteatteria”, kommenttisi olisi ehkä ollut perusteltu.

Jukka Kemppinen kuvasi juridisen käsittelyn tasoa raastuvanoikeuksissamme siten, että jos kaksi syytettyä on vaikka murhasta syytettynä ja molemmat osoittavat toisiaan sanoen ”se oli toi”, niin tuomiota ei saada aikaiseksi.

Ketjussa tulee tuomita syylliseksi kaikki syylliset. Tärkeintä on, että itse rikos, koulutusleikkaukset, lopetetaan. Ilman panosta koulutukseen, ei tämä kansa selviä. Jotta nämä miljardilypsyt Suomen kansantalouteen saadaan rahoitetuksi (Caruna, Digita ja kohta Sote), niin kyllä pitää löytää muutakin leikattavaa, kuin nuorison koulutus, josta siis ei saa leikata, päinvastoin. Maksaja, se on aina sama. Nyt vaan säännönmukaisesti se, millä ei ole isänmaata, on suunnannut maasta ulos ja tällä kertaa lähes verottomasti.
Yritystukitalous pyörii myös Suomessa sisäisesti ja tehokkaasti. Nyt konsultoimaan Pekkarista! Veroparatiisi rahasto ja yritystukitalous voivat molemmat olla syytettynä Suomen kansalaisten kuppaamisesta. Osoittavatko edustajat toisiaan ja sanovat ”se oli toi”. Osoittavatko poliitikot toisiaan sanoen...

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela Vastaus kommenttiin #6

Nurmi, tiedoksesi, ei raastuvanoikeuksissa ennen eikä käräjäoikeuksissa nyt ketään tuomita pelkkien puheiden perusteella, ei murhasta eikä muistakaan rikoksista. Tuomio perustuu vain ja ainoastaan riittävään näyttöön.

En ymmärrä, miten koulutusleikkaukset voivat täyttää jonkun rikoksen tunnusmerkit. Käsittääkseni ne ovat perustuneet niin edellisellä vaalikaudella kuin nykyiselläkin valtiontalouden tilaan,ei hallituksien eikä ministereiden "rikolliseen" toimintaan.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi Vastaus kommenttiin #9

On aina hyvä ymmärtää, ettei ymmärrä. Aristoteles opettaa oikeuden retoriikkaa ja Kemppisen pointti kyvyttömyydestä antaa tuomiota oli juuri siinä, ettei näyttöä saada.

Petos on rikosoikeudellinen termi. Vaikka poliitikkoa ei haastettaisi siitä oikeuteen, moraalinen tuomio tulee silti langettaa. Tuomion päättää äänestäjä. Kuten Kemppisen esimerkillä yritin osoittaa kumpaakaan rikollista ei tule vapauttaa, vaan estää se, etteivät ammattitaparikolliset saa jatkaa rikoksiaan. Itse rikoksen eliminointi on tärkeintä! Molemmille "rikollisille" on syytä langettaa tuomio, jos "rikokseen" ovat syyllistyneet.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset